Suomen Taiteilijaseura

Pienennä Suurenna På svenskaIn english
Kalle Turakka Purhonen, Dinosauruksen muna (osa teoksesta)

Mikä on prosenttiperiaate?

Prosenttiperiaatteella tarkoitetaan sitä, että julkista rakennusta suunniteltaessa rakennuskustannuksista noin yksi prosentti varataan rakennuksen tai sen ympäristön taiteelliseen parantamiseen.

Prosenttiperiaatetta voidaan noudattaa monella tavalla. Valmiiseen rakennukseen voidaan ostaa taideteoksia tai teos voidaan tilata mittatilaustyönä taiteilijalta.


Prosenttiperiaatteen tavoitteita

Prosenttiperiaatteen tavoitteita ovat visuaalisesti parempi ympäristö, rakennuksen käyttäjien viihtyminen ja jaksaminen, uudenlaisten taiteen kohtaamismahdollisuuksien luominen ja taiteilijoiden työtilaisuuksien lisääminen.

Prosenttiperiaatteella toteutettuja teoksia on sijoitettu mm. virastoihin, sairaaloihin, päiväkoteihin ja julkisille paikoille.


Taiteilijan rooli hankkeessa

Mikäli mahdollista, yhteys taiteilijaan kannattaa luoda jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa. Tuolloin taiteilija voi neuvotella yhdessä arkkitehdin ja rakennuttajan kanssa taideteoksen sijoittamiseen liittyvistä asioista.

Tilaustyönä tehty taideteos sopii rakennukseen paremmin kuin jälkikäteen hankittu teos.

Teoksen tuottavan taiteilijan kanssa tehdään sopimus, jossa määritellään teoksen kustannusarvio, koko, toteutustapa ja aikataulu.


Kuinka prosenttiperiaatetta toteutetaan käytännössä?

Monet kaupungit ja kunnat noudattavat prosenttiperiaatetta. Usein paras asiantuntija prosenttiperiaatetta koskevissa asioissa on alueellinen taidemuseo.

Helsingissä prosenttiperiaatekohteiden taidehankintoja hoitaa rakennusvirasto yhdessä Helsingin kaupungin taidemuseon kanssa. Kunkin prosenttiperiaatekohteen taiteilijavalintaan vaikuttaa rakennuksen tai alueen arkkitehti, joka on perehtynyt tilan vaatimuksiin.

Oulussa prosenttiperiaatekohteiden kuvataidehankintoihin käytettävät määrärahat ovat Oulun kaupungin teknisen keskuksen rakennusbudjeteissa. Kuvataidehankinnoista päättää työryhmä, jossa on edustajat teknisestä virastosta, taidemuseosta, kohteen arkkitehti sekä käyttäjän edustaja.

Salon kaupungissa taidehankinnoista päättää taidehankintatyöryhmä, jossa on edustus Taidemuseo Veturitallista, teknisestä virastosta, kulttuuritoimistosta ja siitä hallintokunnasta, jonka käyttöön tila valmistuu.

Esimerkkejä kohteista, joissa prosenttiperiaatteetta on toteutettu, löydät mm. Oulun kaupungin taidemuseon sivulta: www.ouka.fi/taidemuseo/e_toiminta/b_prosenttilinja.html

Helsingin kaupungin taidemuseon sivuilta: www.taidemuseo.fi/suomi/veisto/index.html löytyy julkisten veistosten haku, josta voi etsiä sanalla ”prosentti” prosenttiperiaattella toteutettuja veistoksia.



Tulosta
Suomen Taiteilijaseura