Paula Ollikainen, Henkilö (osa teoksesta), Taiteilijat 2008 -näyttely. Omistaja Lakeuden Lähivakuutusyhdistys.
JäsenpalvelutSuomen Taiteilijaseura tarjoaa jäsenliittojen jäsenille erilaisia palveluita, joiden tarkoituksena on antaa tukea taiteilijan ammatissa toimimiselle sekä edistää taiteilijan valmiuksia harjoittaa ammattiaan.KOULUTUS, KURSSIT, SEMINAARITEsitystaiteen Keskus järjestää taiteen ja taiteilijoiden liikkuvuutta käsittelevän symposiumin tiloissaan Suvilahdessa 23-26.5.2012. The Mobile Artist –symposiumissa käsitellään liikkuvuutta ja kansainvälisyyttä taiteen ja taiteilijoiden lähtökohdista. Liikkuvuudesta puhutaan paljon tuotannollis-taloudellisin käsittein. Symposiumillamme pyrimme luomaan ja vahvistamaan tämän puhetavan rinnalle muita tapoja ymmärtää taiteen liikkuvuutta, sen merkitystä ja siihen liittyviä haasteita. Pyrimme vahvistamaan taiteen ja taiteilijan asemaa liikkuvuutta koskevassa keskustelussa. Liikkuvuus taiteen ja taiteilijan strategiana voi toteutua monenlaisin tavoin. Miten liikkuvuus vaikuttaa taiteeseen ja taiteilijaan? Miten kohtaaminen uuden ja vieraan kanssa muokkaa taidetta? The Mobile Artist –symposiumissa aiheen käsittelyn keinoina käytetään sekä taiteen tekemistä että taidekeskustelua: symposium koostuu mm. taiteellisista työpajoista, paneelikeskusteluista, alustuksista, pienryhmäkeskusteluista, performanssiluennosta, esitysdemoista ja vapaasta yhdessäolosta. Keskiviikosta perjantaihin 23. - 25.5. Suvilahden illat täyttyvät esityksistä, demoesityksistä ja taiteiljakeskusteluista klo 17:30 alkaen. Iltaohjelma on tarkoitettu kaikille taiteesta kiinnostuneille ja se on täysin ilmainen. Ilmoittautuminen etukäteen on toivottavaa (rsvp.esitystaide@gmail.com). Symposiumin kolmena ensimmäisenä päivänä järjestetään myös ammattilaisille tarkotetut taiteelliset työpajat. Työpajoja vetämään on kutsuttu kansainväliset taiteilijat performanssin ja sirkuksen aloilta. Via Negativa –ryhmän perustaja Bojan Jablanovec johdattaa aiheeseen fyysisen teatterin keinoin. Kallo Collectiven työpajassa fokus on on absurdissa fyysesissä klovneriassa. Työpajoihin on vielä muutama paikka vapaana. Seminaaripäivä lauantai 26.5. on tarkoitettu kokonaisuudessaan kaikille taiteesta, liikkuvuudesta ja kansainvälisyydestä kiinnostuneille. Seminaari on ilmainen. Ilmoittautuminen etukäteen on toivottavaa (rsvp.esitystaide@gmail.com). Symposiumin yhteydessä pidetään myös taitelijaresidenssejä käsittelevä asiantuntijatapaaminen.
Symposium järjestetään yhteistyössä Sirkuksen tiedotuskeskuksen, Teatterin tiedotuskeskuksen sekä TEKIJÄ- Teattereiden kiertuejärjestelmän kanssa. Symposiumia tukevat Suomen kulttuurirahasto, Goethe-instituutti, Ulkoasiainministeriö, Suomalais-tanskalainen kulttuurirahasto ja Tre Smeder –säätiö. Sen kuraattorina toimii Esitystaiteen Keskuksen jäsenryhmä Oblivia. The Mobile Artist on Esitystaiteen Keskuksen ensimmäinen kansainvälinen symposium. Se käynnistää Esitystaiteen Keskuksen kansainvälisen ammattilaistapahtumien sarjan. Keskuksen tavoitteena on järjestää 1-2 kertaa vuodessa taiteen tekemisen ja taiteilijoiden ammattitaidon kehittämistä tukevia kokonaisuuksia, joiden muoto voi vaihdella. Tapahtumien kuraattoreina toimivat keskuksen jäsenryhmät. Lisätietoa seminaarista liitteessä, osoitteessa http://esitystaide.fi/ohjelmisto/the-mobile-artist sekä Esitystaiteen Keskuksesta:
Tuulia Nieminen tuulia.nieminen@esitystaide.fi +358-45-8740 470
Repin-instituutin kuvataidekoulutus 2012-2013 Repin-instituutin kuvataidekoulutus (48 op) keskittyy klassisen kuvataiteen opetukseen. Opetusohjelmaan kuuluvat piirustuksen, maalauksen, plastisen anatomian, perspektiivin ja sommittelun opinnot. Kuvataidekoulutuksen opettajat ovat Pietarin taideakatemian professoreita ja pedagogeja. Koulutuksessa on mukana myös muiden yliopistojen ja korkeakoulujen asiantuntijoita.
Opetuksessa käytetään tulkin palveluja. Lähiopetustunteja on 25-30 viikossa.
Opiskelu on päätoimista ja opintotukeen oikeuttavaa. Paikka ja aika 27.8.-18.12.2012, 7.1.-20.5.2013 Opetus tapahtuu Kotkan Höyrypanimolla, Metsontie 41 A, 48220 KOTKA. Opiskelija voi vuokrata asunnon Kotkan Opiskelija-asunnot Oy:ltä www.kotopas.fi. Sisältö 27.8.-18.12.2012 (23 op.):
Maiseman ja asetelman maalaus ja piirustus, sommittelu, plastinen anatomia
(ihmisen pään rakenne),
muotokuvan perusteet, elävän mallin piirustus, maalausmateriaalit ja tekniikat.
Kritiikkitilaisuus ja näyttely järjestetään joulukuussa 2012. Sisältö 7.1.-20.5.2013 (25 op.):
Muotokuvan piirustus ja maalaus, plastinen anatomia (ihmisen figuurin rakenne),
alastoman mallin piirustus ja maalaus.
Kritiikkitilaisuus ja näyttely järjestetään toukokuussa 2013. Opintomaksu:
Kuvataidekoulutuksen opintomaksu on
140 euroa/opiskelijaviikko (32 lähiopetusviikkoa). Haku kuvataidekoulutukseen päättyy 16.5.2012. Koulutukseen haetaan vapaamuotoisella hakemuksella,
johon tulee liittää cv ja työnäytteitä vähintään 10 kpl.
Työnäytteet voivat olla valokuvina, dioina tai teoksina. Hakemukset lähetetään osoitteeseen: Kymenlaakson kesäyliopisto, Aleksandra Hintsala, Metsontie 41 A, 48220 KOTKA APURAHAT
Helsingin taideapurahat haussa nyt
Kulttuuri- ja kirjastolautakunnalla on vuonna 2012 jaettavanaan taideapurahoina yhteensä 190 000 euroa. Taideapurahat jaetaan kaupungintalon Empire-salissa marraskuussa. Samassa tilaisuudessa myönnetään Helsingin kulttuuripalkinto 10 000 euroa. Palkinnot jakaa kaupunginjohtaja Jussi Pajunen.
Vuonna 2011 taideapurahoja jaettiin 52 ammattitaiteilijalle. Kaupungin kulttuuripalkinnon sai valokuvaaja Stefan Bremer.
Taideapurahojen hakuohjeet ja lisätiedot osoitteesta www.hel.fi/kulttuuri > Hakulomakkeet. Hakuaika päättyy perjantaina 15.6.2012 klo 16.00. FRAME-säätiön apurahahaku 23.4. - 15.5.
FRAME-säätiön hallitus on päättänyt ensimmäisen apurahahaun aikataulusta. Hakuaika on 23.4.- 15.5.2012.
Tässä haussa huomioidaan uusien hakemusten ohella tammi-huhtikuun aikana vastaanotetut hakemukset. Poikkeuksellisesti on mahdollista hakea apurahaa takautuvasti myös alkuvuonna 2012 käynnistyneisiin tai toteutuneisiin projekteihin.
Hakuohjeet ja hakukaavakkeet sekä tässä haussa käytettävät hakukriteerit löytyvät FRAME-säätiön verkkosivuilta http://www.frame-fund.fi/fi/apurahaohjelmat.
Päätökset myönnetyistä apurahoista ilmoitetaan hakijoille sähköpostitse sekä tiedotetaan hakijan luvalla myös FRAME-säätiön verkkosivuilla.
Päätökset apurahoista pyritään saamaan hakijoille 4 viikon kuluessa hakuajan umpeutumisesta. Päätösten tekeminen edellyttää, että opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt säätiölle apurahoihin valtionavustuksen ja että FRAME-säätiö on rekisteröity.
Vuoden 2012 toinen apurahahaku ajoittuu alkusyksyyn. Sen aikataulusta ja hakukriteereistä ilmoitetaan erikseen.
Lisätietoja:
Projektikoordinaattori Kaija Suni, puh. 044 734 3871 Säätiön asiamies Petra Havu, puh. 040 775 2715
Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@frame-fund.fi TYÖPAJAT, WORKSHOPIT, KURSSITPiirustusworkshop Berliinissä lokakuussa 2012 Piirustuksen workshopin Berliinissä lokakuussa 2012 järjestää taiteilijaosuuskunta TOOLBOX. Workshop on tarkoitettu ammatissa toimiville taiteilijoille. Workshopin aikana osallistujat totuttavat yhden piirustuksen paperille samasta aiheesta. Workshop on tarkoitettu taiteilijoille, joiden ilmaisun valikoimaan myös piirtäminen kuuluu. Workshop pidetään galleria TOOLBOX:ssa, Berliissä, Mitten kaupungin osassa. Workshopissa toteutetuista piirustuksista järjestetään näyttely Galleria TOOLBOXISSA. Workshopin tuutoreina toimivat kuvataiteilija ja tutkija Mika Karhu ja FT, filosofi Pentti Määttänen. Työkielinä ovat suomi ja englanti. Workshopin osallistumismaksu on 500 euroa / osallistuja. Workshop on suunniteltu 10 taiteilijalle. Osallistujat kustantavat oman majoittumisensa ja matkansa Berliiniin. Hakemukset lähetetään
osoitteeseen: Mika Karhu, Asemankatu 13, 05900 Hyvinkää. Hakemuksessa tulee olla kuvaus omasta taiteellisesta työstä, portfolio ja cv. Hakemukset tulee toimittaa viimeistään 15.6. mennessä. Workshop tulee toimimaan osallistuvien taiteilijoiden verkostoitumista edistävänä projektina. Workshoppiin osallistuvien taiteilijoiden kesken luodaan perusta organisaatiolle, jonka kautta taiteilijat jatkavat yhteistyötä. Taideviikko Pärnussa Villa Artis ja Pärnun TaideopistoAjat: 27.5.-1.6., 4.6.-10.6., 2.7.-8.7., 11.8.-16.8.>>lue lisää
TAPAHTUMATAvoimet ovet taidetoimikunnassaTaidetoimikunta avaa ovensa taiteilijoille, taide- ja kulttuuritoimijoille, opiskelijoille ja muulle yleisölle. Tapahtuman tarkoituksena on raottaa ovea valtion taidehallintoon: kertoa taidetoimikunnan ja läänintaiteilijoiden toiminnasta, esitellä tiloja ja valtion taidekokoelman taideteoksia, sekä antaa opastusta taidetoimikunnan apuraha- ja avustushauista, residenssitoiminnasta ja UUTTA! -taiteilijaprojektista. Paikka: Mariankatu 7 A 2, 00170 Helsinki Ohjelma: 14.00 Uudenmaan taidetoimikunnan toiminnan ja tilojen esittely Paikalla toimikunnan puheenjohtaja, kulttuurineuvos Jouni Mykkänen 14.15 Tietoa residenssitoiminnasta Tietoa UUTTA! -taiteilijaprojektista 14.30 Läänintaiteilijoiden taiteenalan, toiminnan ja projektien esittely 15.00 Apuraha- ja avustusneuvonta 15.30 Uudenmaan taidetoimikunnan toiminnan ja tilojen esittely 15.45 Tietoa residenssitoiminnasta Tietoa UUTTA! -taiteilijaprojektista 16.00 Läänintaiteilijoiden taiteenalan, toiminnan ja projektien esittely 16.30 Apuraha- ja avustusneuvonta Lisätietoja: Sanna Salo, ma. pääsihteeri p. 0295 330 801 sanna.salo@minedu.fi www.uudenmaantaidetoimikunta.fi NÄYTTELYTILATGalleria SinneKevään 2013 näyttelyaikojen ja projektien haku meneillään. Hakuaika päättyy 31.5.2012. Hakemuksia otetaan vastaan kahdesti vuodessa. Hakemukset tulee tehdä ruotsiksi ja niiden tulee olla perillä viimeistään 31.5.2012 (postileima ei riitä). Hakemuksestasi riippuen merkitse kirjekuoreen joko Utställning tai Projekt. Päätöksestä ilmoitetaan sähköpostitse kaikille hakijoille. Ohjeet ja hakemuslomake: http://www.sinne.proartibus.fi/fi/haku/ GALLERIA RANTAKASARMIN NÄYTTELYAIKOJEN HAKU
Galleria Rantakasarmin uusi toimintamalli Uuden toimintamallin mukaan Galleria Rantakasarmi jatkaa korkeatasoista näyttelytoimintaansa enemmän taiteilijavetoisesti. Keskeisimpänä muutoksena on näyttelyvalvonnan ja näyttelytiedottamisen (kutsut, julisteet, avajaiset, lehdistötiedotteet) siirtäminen näyttelyä pitävän taiteilijan / taiteilijaryhmän vastuulle. Myös teosmyynti on jatkossa taiteilijan vastuulla. Toisaalta syyskuusta 2012 alkaen Helsingin Taiteilijaseura ei peri myyntiprovisiota.
Galleria Rantakasarmin näyttelyajat ovat haettavissa poikkeuksellisesti ajalle marraskuu 2012-joulukuu 2013. Näyttelyjaksot ovat neljän viikon mittaisia.
Hakemukset jätetään 25.5.2012 mennessä. HUOM! Hakemukset ja siihen kuuluvat liitteet lähetetään sähköpostitse. Hakemus sisältää täytetyn hakemuslomakkeen, näyttelysuunnitelman, ansioluettelon ja kuvia. Näyttelytilan, 228 m2, vuokra kaksi salia 1 550 €, yksityisnäyttely yhteen saliin 800 €. Helsingin Taiteilijaseuran jäsenille myönnetään vuokrista 10% alennus.
Lisätietoja, kuvia tilasta sekä hakulomake osoitteessa: http://www.helsingintaiteilijaseura.fi/hts/?q=node/28
Hakemukset sähköpostitse osoitteeseen: sirkka.tapio@helsingintaiteilijaseura.fi
Galleria Rajatila, Tampere
-Maininta hakeeko käyttöönsä yläkertaa, alakertaa vai kokotilaa -Mahdollinen toive näyttelyn ajankohdasta -Riittävillä postimerkeillä varustettu palautuskuori, mikäli haluat hakemuksesi palautettavaksi
Hakemuksen kuoreen tulee merkintä : Näyttelyhaku Galleria Elise, PoriGalleria Elisen loppuvuoden näyttelyajat ovat haettavissa nyt. Ensimmäiset vapaat näyttelyajat haettavissa elokuun alusta. Muistathan jättää hakemukseksi elokuun loppuun mennessä. Tarkemmat tiedot löydät Elisen kotisivuilta http://elise.nettisivu.org/ Galleria Elise Porin Karjarannassa Karjapiha 2 28100 Pori RESIDENSSITGrassinan ateljeetalo, peruutuspaikkaAteljeesäätiön Grassinan ateljeetalossa Toscanassa, 12 km Firenzestä, on peruutuksen takia vapaana ja vuokrattavissa Giotto-ateljee ajaksi 15.-31.7.2012. Giotto on yläkerran ateljee (20 m2) ja
makuuhuone (19 m2). Oma wc ja erillinen suihku, työhuoneessa
lavuaari. Budapestin
Valóság-residenssi, Unkari
Tilat Budapestin keskustassa v.1803 rakennetussa talossa huoneisto (38 m2 + makuuparvi) taiteilijoiden, tutkijoiden ja kirjailijoiden käyttöön. Asunnossa on makuutilat 4 hengelle.
Huoneistossa on olohuone jossa iso parvi, keittokomero, suihku-wc ja parveke. Huoneisto on remontoitu 2011 ja huonekorkeus on yli 4 metriä. Parvellakin mahtuu seisomaan.
Tarvittaessa erillisen työskentelytilan löytämisessä auttaa paikallinen yhteyshenkilö.
Residenssiin voi ottaa perheen mukaan ilman ylimääräistä korvausta.
Residenssistä on erinomaiset kulkuyhteydet eri puolille Budapestia.
Residenssi Asuntoa vuokrataan 1-6 kk jaksoissa. Vuokra on 500 e/kk.
Hakeminen vuodelle 2013 Haku kerran vuodessa 31.8. mennessä koskien seuraavaa kalenterivuotta. Vapaamuotoiset hakemukset toimitetaan sähköpostitse.
Hakemukseen tulee liittää lyhyt työsuunnitelma ja ansioluettelo. Ilmoita hakemuksessasi myös mikäli olet kiinnostunut myös muista kuin hakemastasi ajankohdasta. Hakemukset lähetetään osoitteeseen: valosag.residenssi@gmail.com
lisätietoja: valosag.residenssi@gmail.com
Yhteydet Valosag-taiteilijaresidenssin yhteyshenkilö: Petri Nurmi, s-posti: valosag.residenssi@gmail.com
Haihatusresidenssien haku 15.5. ja 30.10.2012 mennessäHaihatusresidenssien haku (pdf) (123.5 KB)Mazzano Romanon ateljeepaikkojen haku vuodelle 2013Vuonna 2013 tarjolla on ateljeepaikkoja suomalaisille taiteilijoille ja taidekäsityöläisille seuraavasti: Vanha ateljee (1. ateljee) tammi-kesäkuu 2013 ja uusi ateljee (2. ateljee) tammi-syyskuu 2013. Vuoden 2013 muut stipendikaudet varataan virolaisille taiteilijoille ja taidekäsityöläisille. Hakuaika päättyy 18.5.2012. Hakemuksen voi tehdä vain internetsivujemme kautta. Tarkemmat tiedot ateljeeasunnoista ja hausta löytyvät sivulta www.vainotannerinsaatio.fi. TYÖTILATVUOKRATAAN KUVATAITEILIJARYHMÄLLE: TYÖTILA ARABIAN LIIKETALOSSA
Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö tarjoaa kuvataiteilijaryhmälle vuokrattavaksi noin 200 m2 tilaa Arabian liiketalon 5. kerroksessa, osoitteessa Hämeentie 155 C, 00560 Helsinki.
Vuokrattavana on yhtenäinen avoin tila, johon liittyy kaksi WC-tilaa, keittokomero, työhuone ja pieni varasto. Vuokralaisilla on vapaus muunnella tiloja tarpeittensa mukaan. Huonekorkeus on noin 2,85 m, ikkunat länteen ja itään.
Tilan kuukausivuokra on 1500,- / kk. Sähkö- ja vesimaksut sisältyvät vuokraan. Tila vuokrataan normaaleilla Ateljeesäätiön sopimusehdoilla, mm. 3 kuukauden vuokratakuu edellytetään.
Tilaa esitellään ke 30. toukokuuta klo 11–12, sekä ma 18. kesäkuuta klo 14–15.
Suomen
Taiteilijaseuran Ateljeesäätiön hakulomakkeelle tehtyjen, säätiön hallitukselle
osoitettujen hakemusten liitteineen tulee olla säätiön toimistossa, Lemuntie 4D,
00510 Helsinki, viimeistään 8. elokuuta
2012; kotimaan lähetyksissä hakupäivän postileima riittää.
Lisätietoja antaa asiamies Tuula Paalimäki, puh 040-4119913, sähköposti tuula.paalimaki@ateljeesaatio.fi |
Taidemaalariliitossa on valmistunut vuoden 2011 lopussa,
osana ART360-hanketta, taiteenhankintasivusto. Sieltä löytyy käytännön
ohjeita taidehankintoihin mm. rakennusprosessin yhteydessä. Sivuston nettiosoite on: http://www.art360.fi/taiteen-hankintamalli/ |