Haastattelut

Taiteilija-lehti

Taiteilija -lehteä ei päivitetä tällä hetkellä.

14.10.2009

Taide taiteena ja osana asumista – taidekaava

 

 

Julkinen taide, ympäristötaide, taide osana rakennettua ympäristöä.  Nimiä työlle, jossa taiteilija osallistuu elinympäristömme toiminnalliseen ja esteettiseen rakentamiseen omalla asiantuntemuksellaan ja työpanoksellaan.

 

Vantaan Leinelän alueen rakentamisen on määrä alkaa tänä vuonna. Uusi asuinalue sijaitsee tulevan kehäradan varressa ja sen pitäisi valmistua vuonna  2017.  Kuvataiteilija Vesa – Pekka Rannikko on suunnitellut alueelle taiteen yleissuunnitelman, taidekaavan.  Taidemaalari Markku Pääkkönen puolestaan on toteuttanut korttelialueiden taidesuunnitelman ja hänen yrityksensä, Markku Pääkkönen Art In Architecture, tuottaa suunnitelman kolmen taiteilijan teokset.

 

 

Taiteilija suunnittelijana

 

Vesa-Pekka  Rannikko on kuvataiteilija mutta myös opiskellut arkkitehtuuria. Markku Pääkkönen on toteuttanut useita julkisen taiteen projekteja myös läheisessä yhteistyössä arkkitehtien kanssa.  Miten pääsitte tai päädyitte taidekaavan ja – taiteen korttelisuunnitelman tekijöiksi?

 

VPR: “Intendentti Anne Kaarna Vantaan Taidemuseosta otti minuun yhteyttä syksyllä 2007 ja pyysi tekemään taiteen yleissuunnitelmaa  Leinelän tulevalle asuinalueelle. Asia esiteltiin minulle ja suostuin työhön. Silloin koko taiteen yleissuunnitelman idea oli minulle uusi.”

 

MP:” Olin VVO:n suunniteluryhmässä mukana kutsuttuna taiteilijana jo rakennuttajien kilpaillessa Leinelässä yhteistyökumppanuudesta. Esitin tällöin osana omaa suunnitelmaani, että Leinelän taideprojektit toteutettaisiin siten että alueelle tulisi oma koordinaattori taidehankintoihin, yksi korttelialueelle ja yksi yleisille alueille. Tämä oli sittemmin myös kaupungin ja Leinelän Kehitys Oy:n kanta.

 

Leinelän Kehitys Oy pyysi minulta sitten selvitystä korttelialueiden taideprojektin toteuttamisesta ja tämän selvityksen pohjalta laadittiin sopimus.”

 

Taiteen yleissuunnitelma tai taidekaava: mistä on kysymys?

 

VPR:“Taidekaava Vantaan Leinelän tapauksessa tarkoittaa Rakentamisohjeeseen liitettyä osiota, jossa esitellään julkiselle alueelle tulevan taiteen luonne, sijoittelualueet, alueen taiteen teema sekä toimintatapa julkisen taiteen osalta.  Rakennusohjeen osana taiteen kaava velvoittaa tulevia(kin) rakentajia ottamaan taide osaksi rakentamisen prosessia.

 

Taiteen yleisuunnitelma valmistui Kiertokulku-nimisenä syksyllä 2008. Suunnitelmassani olennaisina lähtökohtina olivat taiteen kokonaisuuden yhteneväisyys teeman ja taiteilijaryhmänä työskentelyn kautta sekä taiteen elementit, jotka toimivat sekä konkreettisina paikkoina että ajatuksellisina alueina taiteen sijoittumiselle.

 

Leinelän alue on kehäratasuunnitelman pilottiasuinalue. Alueen teemoina ovat paitsi taide myös esteettömyys. Mitä taidekaavan tekeminen edellyttää tekijältään?

 

VPR: “Tärkeä osa kaavan laatimisessa on byrokraattisen ja kokouskäytäntöisen toimintatavan omaksuminen.  Miten toimia suunnitteluyhteisössä, milloin reagoida ja milloin pysyä hiljaa. Se on hyvin kaukana kuvataitelijan arkisesta työstä. Kaavan laatimisessa on mukana monia tahoja joiden mielipiteet ja käytännön ohjeet tulee huomioida. mm. esteetömyys ja moniaistisuus olivat teemoja, esitettiin myös taiteessa huomioon otettaviksi.

 

Muutoin taidekaavan laatiminen on taiteellisen kokonaisuuden hahmottamista. Taiteen suunnittelussa ajattelu voi lähteä asemakaavan mittakaavasta ja päätyä yksittäisen ihmisen mittakaavaan. Oma työsarkansa on siinä, että Leinelän alueen tuleva ympäristö pitää hahmottaa keskeneräisten suunnitelmien pohjalta. Ajallinen perspektiivi on hyvin pitkä ja muutokset mahdollisia koko ajan.

 

 

Itse tulin suunnitteluun mukaan siinä vaiheessa kun alueen asemakaava oli jo pitkälti laadittu. Nyt ajateltuna olisi kiinnostavaa jos taiteilija olisi mukana jo aiemmassa vaiheessa, jolloin voisi vaikuttaa laajempiin rakenteisiin kuten katujen sijoitteluun korttelimuotoihin yms.”

 

Markku, olet tehnyt useita julkisen taiteen projekteja.  Miten Leinelä poikkeaa aiemmista töistäsi?

 

MP: ”Leinelässä tehtävänanto on laajempi, onhan kyseessä kokonainen kaupunginosa. Aiemmat teokseni,  kuten esimerkiksi "8 minuuttia" VVO-konsernin pääkonttorissa, ovat sijoittuneet yksittäisiin rakennuksiin. Leinelän projektiin pyysin mukaan omaan ryhmääni lisäksi kaksi kollegaa, Heimo Suntion ja Lauri Laineen, jotka suunnittelevat itsenäisesti omien kohteittensa taideteokset. Yritykseni Markku Pääkkönen Art in Architecture tuottaa meidän kaikkien kolmen teokset ja on sopijapuolenamme Leinelän Kehitys Oy:n suuntaan. Ja Leinelässä kuten aiemmissa projekteissanikin, teokset tulee istuttaa arkkitehtien suunnitelmiin ja arkkitehtien suunnitelmat tulee istuttaa teoksiin.”

 

 

Taide on arvokasta taiteena, taiteilija taiteilijana

 

Mikä on taiteen paikka ja tila aluerakentamisen suunnittelussa?

 

VPR: “Taiteelle löytyy useita mielenkiintoisia paikkoja suunnittelun prosessien kautta. Näiden havaitseminen ja hyödyntäminen kiinnostavasti vaatii, että taiteilijan tulisi hallita arkkitehtonisen suunnittelun perusteita, kaavoitusta, liikennesuunnittelua, vesi, sähkö, viemäri yms.suunnitelua. Tämän omaksuminen taas vaatii aikaa. Leinelän tapaisen asuinalueen suunnittelu on hyvin tehokkuus-ja käytännöllisyyspainotteista. Liikkumavara taiteilijalle on varsin kapea, koska jokainen lisä ja muutos nostaa kustannuksia ja vaikuttaa muuhun suunnitteluun”

 

Onko työskentely arkkitehtien ja rakennuttajien kanssa vaikeaa?

 

VPR: “Työskentelytavoissa on toki eroa. Usein on kysymys vain henkilökemioista. Jos uteliaisuus on molemminpuolista niin homma toimii. On opittava kummankin puolen ajattelua ja työtapoja. Tämä vaatii aikaa, tapaamisia ja avoimmuutta.”

 

MP: “Työskentely arkkitehtien ja rakennuttajien kanssa ei ole vaikeaa. Pitää olla kärsivällinen ja määrätietoinen ja pitää tietää mitä tahtoo. Jos ei tiedä mitä tahtoo, ei kannata lähteä leikkiin mukaan ollenkaan.”

 

 

Osaavatko taiteilijat esittää suunnitelmansa niin, että insinööritkin ymmärtävät?

 

VPR: “ Tottakai he osaavat. Toki rakentajat ovat tottuneet tiettyyn esitysmuotoon, mutta mielestäni sitä ei sellaisenaan tarvitse omaksua. Rakentajien kannalta usein olennaiset asiat ovat  toteuttamiskelpoisuus, turvallisuus ja raha. Näiden asioiden on tultava ehdotuksissa esiin. Se toki vaatii taiteilijalta työtä asiantuntijoiden kanssa, mutta aina niissä apua saa. Taiteilijalla on kuitenkin erikoisasemansa tällaisessa suunnitteluyhteisössä. Omaperäistä lähestymistapaa myös odotetaan.”

 

Pitäisikö kuvataiteilijalla olla jotakin erityisosaamista teoksen toteuttamiseksi ja idean “myymiseksi”?  Ja jos, niin pitäisikö se huomioida jo alan koulutuksessa?

 

MP: ”Julkisen taiteen tekijän tulee rekisteröityä alv-velvolliseksi yrittäjäksi. Se helpottaa sopimusneuvotteluja, alihankintaa, kirjanpitoa ja verotusta. Eikä se vaadi mitään erityisosaamista - taitaa olla lähinnä itsetuntokysymys, ottaako itse taloudellisen vastuun taiteilijatoiminnastansa.

Kuvataidealan koulutuksessa pitäisi opettaa taiteilijayrittäjyyttä. Nämä kaksi, siis taiteilijuus ja yrittäjyys eivät ole toistensa vastakohtia. Kumpikaan ei syö toista, yrittäjyys on vain tekninen keino rahaliikenteen ja sopimusvelvotteiden hoitamiseksi, se ei vaikuta taiteilijuuteen mitenkään - paitsi siis siten että duunit on helpompi saada kaupaksi ja niiden tekemiseen jää enemmän varoja ja aikaa!

 

Kuvataidekoulutuksessa voisi opettaa myös edes alkeellisia neuvottelutaitoja, joista parhaat ovat oman osaamisen arvostaminen ja hyvä itsetunto. Niiden kanssa pärjää pöydässä kuin pöydässä”

 

Millainen on hyvä julkisen taiteen teossuunnitelma?

 

VPR “Hyvän teossuunnitelman ydin on  tietysti hyvä teos. Jos teoksen pystyy sulauttamaan rakentamisen prosesseihin ja kustannuksiin aina parempi. Tämä näkökulma kuitenkin mielestäni voi myös rajoittaa teoksia.

 

Usein tuntuu, että julkiselta taiteelta odotetaan nykyään rakenteisiin sulautumista enemmän kuin esiin tulemista. Teknisesti teoksen tulee olla toteuttamiskelpoinen ja mieluiten huoltovapaa. Esitystekniikalla voi toki puleerata ehdotuksia, mutta en näe sillä olevan vaikutusta läpimenolle.”

 

MP: “Hyvässä julkisen taiteen suunnitelmassa on selkeät urakkarajat. Urakkaraja tarkoittaa sitä että sovitaan kenen kuuluu tehdä mitäkin. Hyvässä suunnitelmassa urakkarajat on jo pitkälle määritelty, jonka jälkeen tekijäosapuolien on niistä helppo sopia. Ja urakkarajat tulee määritellä teoksen jokaisen työvaiheen kohdalta. Jos tarvitsee alihankkijoita, teossuunnitelman tulee pitää sisällään myös urakkarajat heidän kohdallaan - tietysti liikesalaisuuksia, eli erityisosaamista kannattaa suojella - aivan kaikkea ei tarvitse avata.”

 

 

Mielen stimulaatiota ja ajattelun häirintää

 

Mikä on paras perustelusi sille, että taiteen pitää olla osa asuinaluesuunnittelua?

 

VPR: “Asuinalueet suunnitellaan usein liian valmiiksi ja virheettömiksi. Yksi taiteen tärkeä tehtävä tällaisessa ympäristössä on havainnon ja ajattelun häirintä, mielen stimulointi …”

 

MP: “Taiteen pitää olla osa rakennetun ympäristön suunnittelua ja toteuttamista koska silloin taide on siellä missä ihmiset ovat, osana kansalaisten arkea minne se kuuluu.”

 

Vesa-Pekka, miten suunnitelmasi työllistää taiteilijoita? Ainakin, jos se toteutuu aiotussa laajuudessa?

 

 Syksystä 2008 ryhmä taiteilijoita (Denise Ziegler, Anni Laakso, Tuula Närhinen, Otto Karvonen, Hilda Kozari, Timo Heino ja Vesa-Pekka Rannikko) on lähtenyt työstämään luonnoksia taideteoksiksi Leinelän alueelle. Suunnittelutyötä on tehty vuoden ajan säännöllisisssä tapaamisissa. Osittain voi ajatella että taiteellinen työskentely on ollut ryhmätyötä. Sitä mukaa kun taiteilijoiden ideat kehittyivät he ottivat osaa myös Vantaan kaupunkin suunnittelukokouksiin, joissa teosten sijoitus ympäristöä suunniteltiin (puistosuunnittelu, katusuunnittelu). Tällä hetkellä teosluonnokset ovat suurelta osin valmiina. Tulevat teokset sijoitetaan paikoilleen seuraavien 2-8 vuoden aikana.”

 

Juha Okko

 

Leinelän alueen yleiskaava, esittely ja taiteen yleissuunnitelmat löytyvät Vantaan kaupungin kotisivuilta osoitteesta:

 

http://www.vantaa.fi/i_perusdokumentti.asp?path=1;135;137;222;2394;2966;2977;17613

 

14.5.2009

Maistereita ammattikorkeakoulusta - mitä ja miksi?

Viime vuonna Saimaan ammattikorkeakoulussa -  Imatran taidekoulussa -  alkoi ensimmäinen kuvataidealan ylemmän korkeakoulututkinnon koulutus: ”Kulttuuriyrittäjyyden koulutusohjelma (Kuvataide)”.  Nimestään huolimatta kyse ei ole ”taiteilijoista yrittäjiä vaikka väkisin” koulutuksesta,  vaan taiteen ja oman tekemisen syventämiseen panostavasta ohjelmasta. ”Ohjelmalla pyritään antamaan taiteilijoille parempia edellytyksiä toimia ammatissaan”, toteaa taiteellisen osan suunnitteluun ja totetukseen osallistuva kuvataiteilija Annu Vertanen.

 

Opintojen laajuus on 60 opintopistettä, joista puolet kertyy taiteellisesta opinnäytetyöstä.  Opiskelijaksi valittavilta edellytetään ammattikorkeakoulututkintoa ja vähintään kolmen vuoden ammatillista toimintaa perusopintojen jälkeen. Opintojen kesto on 1-2 vuotta.

 

Opintoihin valitaan 10 opiskelijaa vuodessa.  Opinnot koostuvat 7-8 kertaa lukuvuodessa opiskelijat yhteen kokoavista intensiivijaksoista sekä etäopiskelusta internetissä Moodle-oppimisympäristöä hyödyntäen.  Lähiopetus on seminaarimuotoista, jonka ohessa  on luentoja ja tavataan vierailevia taiteilijoita suomesta ja ulkomailta. Taiteellisessa opinnäytteessä kullakin opiskelijalla on kaksi ohjaajaa.

 

“Luova yrittäjyys” opetuskokonaisuudessa aiheina ovat mm. liiketoiminta- ja talousosaaminen, asiakasosaaminen, projektien ja hankkeiden tuottaminen ja hallinta sekä mediaosaaminen. 

 

Koulutusta koulutuksen vuoksi?

 

Suomalainen taidekoulutus on muuttunut villistä ja vapaasta ainakin näennäisen järjestelmälliseksi,  jakautuen toisen asteen, korkeakoulu- ja yliopistoasteen koulutukseen. Miten Imatran ylempi amk-tutkinto suhteutuu suomalaiseen korkeakoulu- ja yliopistokenttään.  Taiteen maistereitahan valmistuu jo Kuvataideakatemiasta, Taideteollisesta korkeakoulusta ja Lapin yliopistosta?

 

”Kaikilla on nähdäkseni paikkansa. On hyvä, että sekä teoreettiseen että taiteen äärellä käytävään keskusteluun ja ajatteluun on useita erilaisia mahdollisuuksia saada päivitystä. Tuntuu siltä, että taiteilijat, jotka ovat kauan työskennelleet yksin työhuoneellaan, ovat erityisen valmiita ottamaan tämän lisäkoulutusmahdollisuuden vastaan.” vastaa Annu Vertanen. ” Näen ohjelman vahvuutena sen, että henkilökohtaiseen ohjaukseen sekä kirjoittamisessa että omassa taiteessa on varattu runsaasti resursseja aivan opintojen alusta alkaen. Myöskin ohjelma antaa paljon käytännöllisiä valmiuksia taiteilijan arkipäivän elämään.”

 

Oppijoiden ääni

 

Opiskelijat Anne Pelkonen  (valmistunut Imatralta 2004) ja Minna Bengs-Shrestha (2001) ovat pääosin tyytyväisiä. Kysyin, miksi jatko-opiskelijaksi lähdetään?

 

Anne: ”Haluan kehittyä taiteilijana ja kotipaikkakunnaltani Savonlinnasta on sopivan lyhyt matka Imatralle, niin että opinnot on mahdollista suorittaa muun työn ohessa.”

 

Minna: ”Olen tehnyt videotaiteen erikoistumisopintoja Tampereen AMK: ssa, jossa havaitsin opiskelun antoisaksi ja hyödylliseksi monin tavoin. Kaksien erikoistumis-opintojen jälkeen aloin kaivata vielä tavoitteellisempaa opiskelua, josta saa tutkinnon. Kaipasin lisää teoriaa ja kirjoittamista taiteesta oman taiteellisen toiminnan ymmärtämiseksi ja kehittämiseksi.”

 

 

Tapaamisia, omaa työtä, kirjoittamista

 

Opintojen merkittävä osa on omaa työhuonetyöskentelyä.  Lähitapaamisissa päästään vaihtamaan ajatuksia ja seuraamaan toisten työn edistymistä.  Mitä muuta hyödyllistä tai tärkeäksi kokemaanne opintoihin sisältyy?

 

Anne: ”Seminaarityöskentely yhdessä toisten taiteilijoiden kanssa on ollut antoisaa. Esittelemme oman opinnäytetyöprojektin etenemistä taiteellisen ja kirjallisen työn osilta. Seminaarin vetäjät antavat rakentavaa palautetta. Vaihtuvat arvostetut taiteilija-opettajat antavat omasta taiteilijuudestaan ja osaamisestaan paljon. Tulevaisuuden tutkimus, joka on liittynyt myös opintoihin, on ollut minulle uutta ja kiintoisaa.”

 

Minna: ”Tosi kiinnostavia ovat olleet esimerkiksi taide ja työhyvinvointi- aiheiset

luennot, ne ovat olleet myös käytännöllisiä ja elämänläheisiä. Esimerkiksi

projektit, joissa taiteilija työskentelee jossain muussa työyhteisössä tehden omaa työtään, onnistuessaan kehittäen ja parantaen työyhteisöä. Kirjoittamisen opiskeluun olen myös tyytyväinen. Koen sen välineenä, jolla pääsee oikeasti eteen päin.”

 

Onko jokin yllättänyt, hyvässä tai pahassa?

 

Anne: ”Iloinen yllätys on ollut kansainvälisyys.  Opintoihin kuuluu matka mm. Pietariin. Tutustumme siellä taidemuseoihin ja Ilja Repin instituuttiin.

Lisäksi pidämme ryhmämme näyttelyn näillä näkymin Italiassa, 40 km Roomasta. Tietysti matkustamme sinne myös itse. Odotan matkaa kovasti, sillä en ole aiemmin käynyt Italiassa.  Koulu myös järjesti meille majoituksen lähiopintojen ajaksi Imatralla.”

 

Minna: ”Opinnot vastaavat pääosin ennakko-odotuksiani. Tosin jotenkin kuvittelin, että minulla olisi enemmän resursseja käytössä ollessani opiskelijana kuin toimiessani aivan itsekseni. Taiteilijalle tämä on tietysti tosi olennaista, toisin kuin jollain muulla alalla. Tilanne voisi varmaan olla aivan toinen, jos asuisi Imatralla. Intensiivijaksot ovat sitä paitsi niin intensiivisiä ja ajoittuvat usein loma-aikoihin, ettei niiden aikanakaan oikein voi tehdä mitään ylimääräistä.”

 

Tutkinto, oma työ ja verkostot

 

Saatte ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon valmistuessanne.  Mitä hyötyä siitä ja opinnoista on teille jatkossa?

 

Minna: ”Oman taiteellisen toiminnan kehittäminen ja siihen keskittyminen opiskellessa on tärkeintä. Tutkinto on yksi tapa asettaa tavoite, toimin tehokkaammin tavoitteiden kanssa kuin ilman. Vaikka opiskelu on kovaa työtä, sitä tehdessä on myös poissa jostain muusta,"oikeutettu" keskittymään siihen mitä on tekemässä. Pienessä maailmassa toisen maailman sisällä.

 

Opiskellessa on myös yhteisö, jossa toimia ja se antaa vahvuutta. Opiskelu tukee omaa henkistä kasvua, antaa mahdollisuuksia ja auttaa verkottumaan ja kansainvälistämään omaa toimintaa. Kulttuuriyrittäjyys on alue, jonka osaamisella olisi käyttöä, että olisi mahdollista panostaa omaan toimintaan ilman, että elämä on tosi hankalaa aineellisesti.”

 

Anne: ”Tutkinnolla on ihan konkreettista hyötyä:  jatkossa voin tutkailla myös muita toimeentulon mahdollisuuksia ja opetustyössä palkkaus nousee hiukkasen. Opinnot avaavat varmasti uutta omasta taiteestani ja taiteilijuudestani. Teen opinnäytetyökseni unieni visuaalista seurantaa. Opiskeluaikana luoduilla kontakteilla voi olla jatkossa merkitystä, sillä meitä taiteilijaopiskelijoita on ympäri Suomen. Suurimpana hyötynä näissä opinnoissa pidän oman taiteilijuuteni vahvistumista.”

 

Juha Okko

Haastattelut

Berndt Arellin haastattelu 30.1.2009

Taiteilijoista, taiteesta ja TKTsta

 

 

Tammikuun lopulla taiteen kentillä käytiin kuumina. Kulttuuriministeri Wallin oli hiljattain nimittänyt nykytaiteen museo Kiasman johtajan, Berndt Arellin Taiteen keskustoimikunnan (TKT) vt. puheenjohtajaksi vuoden 2009 loppuun. Keskeinen tehtävänanto on laatia selvitys ja ehdotus TKTn asemasta ja organisaatiosta. Tämä tehtävä herätti huomiota taiteen ammattialan ulkopuolellakin.

 

Sekä Helsingin sanomissa että Kokoomuksen Nykypäivä-lehdessä ilmestyneiden haastattelutiivistelmien myötä alkoi näyttää, että on lähdetty metsälle kaatamaan jo 30 vuotta sitten menehtynyttä ”punaista” kontiota. TKT ja taidehallinto kokonaisuudessaan nähdään ilmeisesti monella yhteiskunnan taholla vanhanaikaiseksi, vasemmistolaiseksi ja ”sulle-mulle”-henkiseksi linnakkeeksi. Mikä on totta, mikä tarua ja mitä Arell nyt on tekemässä?

 

Joitakin vastauksia – muun taidetta koskevan keskustelun ohessa – löytyy tästä haastattelusta, joka tehtiin Arellin toimistossa TKTssa 30.1. Haastattelijana toimi Suomen taiteilijaseuran puheenjohtaja Juha Okko.

 

 

Taiteilijan ja taiteen asemasta

 

K: Puhutaan ensin taiteilijan ja taiteen asemasta. Kuvataiteilijoiden tilanne nyt ja tulevaisuudessa näyttää ankealta. Ilman talouden taantumaakin taiteen myynnin volyymi ei tuota elantoon riittäviä tuloja kuin pienelle taiteilijamäärälle. Prosenttiperiaatetta hyödynnetään valtakunnallisesti ajatellen lähinnä satunnaisesti.  Kuvataiteen ammatillisen koulutuksen määrä on kasvanut valtavasti 90- ja 2000-luvuilla. Miten näet kuvataiteilijoiden tilanteen vaikkapa kymmenen vuoden tähtäimellä?

 

V: Tilannehan on varsin vaikea. Kuvataidealan koulutuspaikkojen määrää pitäisi pienentää, koska nyt nuoria ihmisiä suorastaan huijataan alalle, jossa toimeentulomahdollisuuksia ei ole. Uskon, että jatkossakin taiteilijoiden pitää olla “luovia” myös elannon hankkimisessa.

 

Alalle on kehitettävä uusia rahoitusmalleja. Kuvataiteen ensimyynnin verovähennys yrityksille olisi alan liikevaihdon kasvattamisessa pieni askel parempaan suuntaan. Se ei yksistään ratkaise mitään, mutta toisi yhden tukijalan lisää.

 

K: Olen itse kokenut, että alueellisesti laajentunut koulutus on toisaalta synnyttänyt vahvoja taiteilijayhteisöjä ympäri maata.  Taiteen tekijät saavat tukea toisiltaan ja korkeatasoista taidetta tehdään muuallakin kuin kehä kolmosen sisällä.

 

V: Juhani Tuomisen v. 2005 pohjoinen-etelä näkökulmasta kokoama Mäntän kuvataideviikkojen näyttely oli minulle silmiä avaava. Näyttelyssä oli monia hyviä taiteilijoita, joista en aiemmin ollut tiennyt mitään. On selvää, että korkeatasoista taidetta voi syntyä ja syntyykin kehä kolmosen ulkopuolella. Koulutuksen järjestämisessä on kuitenkin otettava huomioon koko alan kehitystarpeet laajasta näkökulmasta.

 

K: Taiteen kentällä on ihmetelty museoiden ongelmia näyttelykorvausten maksamisessa. Kattavana järjestelmänä sekin toisi pientä apua taiteilijoiden tilanteeseen – ja olisi mielestämme reilua.

 

V: Näyttelykorvauksiin liittyvää keskustelua kannattaa ehdottomasti jatkaa. Olisi koko alan etu, että asiasta syntyisi yhteinen, kattava päätös. Itse en ymmärrä, miksi näyttelykorvausten maksu olisi ongelma. Vaikka museoiden toimintarahoitus on usein erittäin rajallinen, näyttelykorvaukset ovat pieniä rahoja vuositasolla.

 

Sen sijaan kokoelmien esittely museoiden verkkosivuilla on ongelmallisempaa. Vaikka teoskohtainen korvaus on pieni, esimerkiksi Kiasman kokoelmiin kuuluu yli 11.000 teosta. Koko kokoelmaa ei voi siksi ajatella laitettavan esille digitaalisesti – vaikka se palvelisi suurta yleisöä hyvin.

 

K: Mitä uhkakuvia näet taiteen asemassa? Nythän kuvataiteen näkyvyys ja arvostus ainakin tiedotusvälineiden kautta välittyneesti on pientä.

 

V: Mielestäni keskustelu taiteen asemasta ja merkityksestä yhteiskunnassa on nousussa. Keskustelun ylläpitäminen on alalle myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta tärkeää. Suurin uhkakuva alalle on mielestäni taiteen vääränlainen tuotteistaminen. Taide siirretään väkisin sille vieraaseen todellisuuteen: myyntiartikkeliksi tai muutoin kaupallisen käytön kohteeksi.  Museoilta odotetaan jatkossa yhä enemmän taloudellista tulosvastuuta. Tätä kautta suurien yleisömäärien tavoittaminen muodostuu yhä tärkeämmäksi tavoitteeksi. Vaikka tästä ei puhuta vielä ääneen, näen vaateen kompromisseista nousevan. Tämä koskettaa sekä museoita että taiteen tekijöitä.

 

K: Kuvataiteilijoiden määrän kasvu tukee mielestäni tällaista kehitystä.  Kun taiteilijamäärä oli pienempi, taide määrittyi taiteilijalähtöisemmin – siitä mitä taiteilijat tekivät. Nyt on mahdollisuus valita mitä taiteilijoita tai taidetta voisi pitää kiinnostavana – ulkotaiteellisistakin lähtökohdista. Taiteilijaseuran piirissä on puhuttu “taiteilijuuden inflaatiosta”.

 

V: Tietyntyyppinen näyttely- ja museokuratoinnin muoto on juuri se, että taiteilijat ja taideteokset ovat vain materiaalia ja näyttelyn kokoaja on jonkinlainen metataiteilija.

 

Toisaalta esimerkiksi museoiden yhteistyötä yritysten kanssa ei pidä nähdä pelkkänä uhkana.  Kiasmassa Pilvi Takalan toteuttama projekti erään yhteistyöyrityksemme kanssa oli menestys. Kyse ei ollut perinteisestä taiteen katsomisesta museon piirissä vaan asioiden tekemisestä yhdessä, Kiasmassa ja yrityksessä.  Projekti onnistui niin hyvin, että yritys on esitellyt yhteistyömuotoa ja kokemuksiaan myös kansainvälisesti ja toivoo jatkoa. Ja kaikki tapahtui taide- ja taiteilijalähtöisesti.

 

 

Taiteen keskustoimikunnan asemasta

 

K:Entäpäs tämä kuuma peruna?  Kulttuuriministeri Wallin on nimittänyt sinut sivutoimiseksi, vt. Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajaksi kuluvan vuoden loppuun toimeksiantona antaa esitys TKTn kehitttämisestä. Olet julkisuudessa puhunut mm. TKTn aseman vahvistamisesta.

 

V: Kyllä. Tämä on minusta välttämätön asia. TKTn asema on ollut epämääräinen suhteessa Opetusministeriöön. Aiemminhan OPM esimerkiksi määräsi tarkalleen, kuinka paljon rahaa TKT ja sen alaiset toimikunnat saivat jakaa eri käyttötarkoituksiin. Tästä on menty eteenpäin, mutta vieläkin rahanjako taiteen aloittain tapahtuu OPMssa.  

 

TKTn pitäisi olla itsenäinen budjettivirasto tai hallintokunta: kuten Suomen Akatemia tai Valtion taidemuseo. Tällä hetkellä TKT ja taidetoimikunnat kyllä päättävät itsenäisesti määrärahojensa puitteissa oman alansa apurahoista ja avustuksista, mutta raamit näille päätöksille määrittelee lainsäädäntö ja opetusministeriön tulosohjaus. Monista avustuksista toimikunnat edelleen antavat vain lausuntoja opetusministeriölle. Itsenäisenä TKT voisi päättää itse rahankäytön painopisteistä. Esimerkiksi “Kuvan” – eli visuaalisten alojen – asema erityisesti on ollut pitkään liian heikko.

 

K: Olet puhunut myös organisaatiomuutoksista. Esimerkiksi toimikuntien sihteerien korvaamisesta esittelijöillä?

 

V: Nykyisessä organisaatiossa tehdään oikeaa, hyvää työtä, mutta vastuut ja velvoitteet eivät ole laissa tai asetuksessa selkeästi määritelty. Nykyinen hallinnon rakenne ja resurssit eivät tosiasiallisesti ole ajanmukaiset, eivätkä riitä nykyisten 55 virkamiehen työskentelyn ja toiminnan hoitamiseen. Täytyy muistaa, että tämä organisaatio hallinnoi toimi- ja lautakuntineen ja jaostoineen lähes kolmenkymmen erilaisen luottamuselimen päätöksentekoa. Muun muassa tästä syystä organisaatio kaipaa uudelleen arviointia sekä hallinnon, että priorisointien näkökulmasta.

 

Tällä hetkellä toimikuntien sihteeri on vain sihteeri, ei esittelijä. Sihteeri kyllä valmistelee asioita, mutta ei tee päätösehdotuksia. Esittelijöiden tehtävä ja vastuu ei tarkoita vertaisarvioinnin rajoittamista tai poistamista vaan organisaation rakenteen ja vastuiden selkiyttämistä. Esittelevällä virkamiehellä on vastuu siitä mitä hän esittelee, mutta se ei tarkoita asiantuntijoiden päätösvallan rajoittamista. Nyt toimikunnissa on kunkin jäsenen vastuulla käydä hakemukset läpi ja kaivaa tietoja – jos ehtii ja jaksaa. Vallan ja vastuun on kuljettava käsi kädessä ja päätöksentekoa pitää ohjata selkein prosessein.

 

K: Niin, vertaisarviointi. Seuran piirissä on, varsinkin Nykypäivässä ilmestyneen haastattelun jälkeen, esiintynyt käsityksiä, että Arell haluaa virkamiehet päättämään kuka saa apurahan ja kuka ei...

 

V: Me kaikki taiteen kentällä toimivat haluamme vertaisarviointia: se on luotettavaa ja uskottavaa! Useassa maassa, Euroopassakin, hallintovirkamiesten valta on suurempi kuin asiantuntijoiden. Se ei ole osoittautunut toimivaksi, eikä taiteen asemaa edistäväksi malliksi.

 

Vertaisarviointi voidaan tietysti organisoida hyvin monella tavalla.  Esimerkiksi Kulturkontakt Nordissa lausunnon kaikista apurahojen saajista antavat erikseen esittelijä sekä laajapohjainen asiantuntijaryhmä. Näiden kahden lausuntoryhmän pohjalta hallitus – joka myös on koottu asiantuntijapohjalta – tekee päätökset. Tämä on yksi esimerkki organisoinnista.

 

Olen puhunut paljon läpinäkyvyyden lisäämisen tarpeesta päätöksenteossa. On tärkeää, että on olemassa täsmällinen rakenne sille, ketkä, miten ja millä perusteilla päätöksiä tehdään. Prosesseja on uudelleenarvioitava nimenomaan luottamuksen ja läpinäkyvyyden takaamiseksi. Päätöksenteko ei saa olla riippuvainen henkilökysymyksistä, vaan toiminnan pohjan tulisi olla hyvässä hallintotavassa ja selkeissä pelisäänöissä.

 

K: Nykyisessä järjestelmässä taidetoimikuntien jäsenet nimetään melko laajasta ehdottajajoukosta. Valtakunnallisten taiteilijajärjestöjen ehdotuksilla on – huolimatta kuultavien tahojen määrän kasvusta jo 1990 -luvulla – suuri painoarvo. Miten jatkossa?

 

V: Minulla ei ole tästä asiasta vielä mielipidettä, mutta tulee olemaan.

 

K: Kuka on asiantuntija, jos puhutaan kuvataiteesta? Erityisesti vertaisarviointia silmällä pitäen. Keiden tai minkä ammattiryhmien äänen tulisi kuulua?

 

V: Kuvataiteen alalla toimii monia erilaisia asiantuntijaryhmiä. Alan kehityksen kannalta on tärkeää, että ammattimainen toimintatapa ja asiantuntijuus syvenee koko kentän toiminnan läpi. Minusta on oleellista, että kaikki asiantuntijaryhmät otetaan päätöksenteossa huomioon. Kaikkien yksittäisten henkilöiden ääntä ei voi tuoda tällaisissa rakenteissa kuuluviin, mutta eri ryhmien tulisi voida olla mukana vaikuttamassa alan kehitykseen. Myös tästä syytä kommunikaatio ja läpinäkyvyys ovat tärkeitä.

 

K: Vasemmistolaisesta kulttuuripolitiikasta…

 

V: Mielestäni taiteen kentällä puoluepolitiikkaa olennaisempaa on pyrkimys yhteiseen kehittämiseen ja alan yleisen arvostuksen kasvattamiseen. Itselleni on tärkeää taiteen ja taiteilijoiden aseman parantaminen pitkällä tähtäimellä, sekä taiteen elinkeinomahdollisuuksien kasvattaminen. Näitä kysymyksiä ei ratkaista puoluepolitiikan avulla, vaan kehittämällä rakenteita, luomalla läpinäkyvyyttä toimintamalleihin ja varmistamalla yhteiskunnallisen päätöksenteon keskiössä pysyminen pitkällä tähtäimellä. Näköalaton vanhoihin traditioihin tarrautumisen aika on ohi – taiteen kenttä tarvitsee uuden suunnan.