Vuoden 2010 aikana on suomalaisessa kulttuurihallinnossa tapahtumassa muutoksia.  Suurin ja eniten taiteilijoita koskevin on varmasti Taiteen keskustoimikunnan muuttuminen Taiteen edistämiskeskukseksi – itsenäiseksi tilivirastoksi.  Edistämiskeskus saa aiempaa enemmän itsenäisyyttä ja mitä todennäköisimmin uusia tehtäviä. Toivottavasti myös uutta rahaa. Taiteen edistämiskeskuksen toteuttamiseksi on kulttuuriministeri tehnyt selkeitä, varmistavia toimia. Näistä tärkeimpinä mm. Leif Jakobssonin nimeäminen Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajaksi ja maakuntaliittojen ehdotusten huolellinen kuuleminen toimikuntien jäsenistöä kootessa.  Pyrkimyksenä on luonnollisesti pitää nimeäminen opetusministeriön käsissä myös jatkossa.

Taloudellinen taantuma on osoittautunut pitkäksi ja syväksi. Kuten ennenkin, suurin vaikutus työttömyyden kasvuun alkaa nyt ja valtion menoleikkaukset toteutetaan vasta seuraavalla – ja sitä seuraavalla – hallituskaudella. Vielä noin vuoden tai kaksi kulttuuripuolen rahoitus pysynee kohtuullisessa kuosissa. Mitä ja kuinka paljon sen jälkeen leikataan, jää nähtäväksi.

Seuran toiminnassa vuosi 2010 on erittäin haasteellinen. Haasteellisempi kuin olisi voinut odottaa vielä muutama kuukausi sitten. Tulevana vuonna joudumme seuraamaan tarkasti niin sosiaaliturvan muutoksia, työttömyysturvan ”kehittymistä” sekä toimimaan aktiivisesti verohallinnon suuntaan mm. alv – asioissa. Seuran sisäisessä työssä toteutamme art360-hankkeemme työllistävimmän osan eli verkkomatrikkelin uudistamisen. Seuran hallituksen valmistelema johtamisen strategia valmistuu alkukevään aikana ja sen jälkeen alkaa strategian ”jalkauttaminen” eli käytäntöön soveltaminen. Kun vuodesta 2010 selvitään, on seuralla toivottavasti vihdoin aikaa keskittyä kehittämään esimerkiksi sisäistä ja ulkoista viestintää. Ja aikaa  satsata aiempaa enemmän pitkäjänteiseen taiteen edistämistyöhön.

Edustajiston syyskokouksessa joulukuun alussa esitettiin joitakin omituisia väittämiä.  Itselleni särähti voimakkaimmin oletus seuran toiminnan keskittymisestä ajamaan ns. hyvin toimeen tulevien taiteilijoiden asemaa. Tämä ei pidä paikkaansa. Jos seuran toiminnassa on puheenjohtajakauteni aikana tapahtunut jotain painotusta, niin sellainen on ehkä ollut avoin keskustelu kaikkien taiteilijoiden – myös tulevien – toimeentulosta ja sen edellytyksistä. 

On itsestään selvää, että esim. seuran neuvontapalveluissa autamme paljolti niitä, joiden tilanne on erityisen vaikea verottajan nahkapäätösten, sosiaaliturvan aukkojen ja työttömyysturvan kireyden tähden.  Mutta ei ole mitään järkeä keskittyä ajamaan vain ja ainoastaan kulloinkin heikoimmassa asemassa olevien taiteilijoiden asiaa. Taloudellisesti vaikeita tilanteita tulee itse kullekin, eri aikoina ja eri syistä. Ongelmista myös useimmiten noustaan, eri tavoin ja eri tasoille.

Kokonaisuutena katsoen taiteilijoiden suurin ongelma ovat pienet ja epäsäännölliset tulot. Sekä tulojen määrää että säännöllisyyttä tulisi kohentaa. Tässä mahdollisimman monipuoliset työllistymismahdollisuudet palkkatyössä, elinkeinonharjoittajana, mikroyrittäjänä tms. ovat tärkeitä. Myös tulevien eläkeikäisten taiteilijoiden on syytä ymmärtää, että suomalainen sosiaali- ja eläketurva tulee myös jatkossa perustumaan työiässä ansaittuihin tuloihin. Meitä on niin paljon, että työteliäs ja ahkera taiteilijuus ei tule takaamaan mitään niin apurahojen, myyntien kuin ylimääräisten taiteilijaeläkkeidenkään suhteen.

Viime vuosien suurimmat muutokset tilanteessamme – kasvavan taiteilijamäärän ohella - ovat olleet taiteen ensimyynnin arvonlisäverovelvollisuus ja apurahansaajien sosiaali- ja eläketurvan järjestyminen maatalousyrittäjien eläkelain mukaisesti. Lisäksi taiteilijakoulutuksen räjähdysmäinen kasvu ajoittui melko tarkasti edellisen laman syvimpään notkoon, minkä seurauksena myös työttömien kuvataiteilijoiden määrä kasvoi rajusti. Tämä taas osaltaan johti ammattikuntamme huonompaan kohteluun työttömyysturvan saannissa.

Näistä suurista puheenaiheista on varmasti syntynyt monille sellainen mielikuva, että taiteilijoista koetetaan tehdä yrittäjiä vaikka pakolla. Ja että taiteilijoiden keskeiset ongelmat liittyvät työttömyysturvaan, apurahoihin sekä verotukseen. Taiteilijuuksia on monia ja taiteilijat toimivat ammatissaan hyvin monin eri tavoin. Mielestäni Suomen Taiteilijaseura ei voi, eikä sen pidä  pyrkiä edistämään muuta kuin  kaikkien kuvataiteilijoiden toimintaedellytysten paranemista. Enkä ymmärrä ollenkaan sitä, että taiteilijakunnan moniarvoisuuden ja monipuolisuuden tunnustaminen sekä siitä puhuminen nähdään uhkana.

Kiitokset vastaehdokkailleni Mikko Paakkolalle ja Kiba Lumbergille. Mikko nimettiin sittemmin Taiteen keskustoimikuntaan aluetaidetoimikuntien edustajana.  Onnittelut siitä!

Puheenjohtajuuteni jatkumisesta kiitokset edustajiston enemmistölle. Ja tiedoksi vielä kerran: alkanut toinen kaksivuotiskauteni on myös viimeinen.

Helsingissä loppiaisena 2010

Juha Okko