Olemme päässeet seuraamaan viime viikkoina miten maamme suurin mediakonserni on päättänyt muuttaa tekijänoikeuskäytäntöjä.  Väkisin, kun lainsäädännössä on  ”häiriöitä”. 

Kulttuuriministeri Wallín lykkäsi pitkään hierretyn työsuhdetekijänoikeusolettaman esittelemistä, koska ”eri alojen vakiintuneet käytännöt pitää selvittää”. Lakimuutosesitystä oli puolustettu sillä, että kullakin alalla vallitsevia vakiintuneita käytäntöjä ei muuteta.  Media-alalla vakiintuneita käytänteitä  on  jo useita vuosia muutettu työnantajien toimesta. Sanoma Oy nousee junaan vasta sen lähdettyä.

Uusi, pakolla tehty käytäntö on aina sama.  Tekijän – journalistin, valokuvaajan, kuvittajan, sarjakuvapiirtäjän ym. ym. – on luovutettava kaikki tekijänoikeudet työnantajalle kertakorvausta vastaan. Työnantajalla on oikeus uudelleenjulkaista, myydä tai muokata teos mihin haluamaansa julkaisuformaattiin tai –yhteyteen tahansa. Sopimuksiin sisältyy ehto, että sopimus koskee myös KAIKKIA samalle työnantajalle JO TEHTYJÄ työsuoritteita.

Muutama vuosi sitten kohkattiin ”uudesta taloudesta”.  Uuden talouden kivijalka on immateriaalioikeuksien tuottaminen ja myynti.  Tarkoittaa suurinpiirtein samaa kuin sisällöntuotanto. Oivallus on loistava: tehdään ei mistään jotain ja myydään se.  Ei-mikään ei-mistään ei voi maksaa paljon.  Huikeat voitot!

Siis: ei-kukaan– vaikkapa taiteilija – tuottaa sisällön.  Minä, uuden talouden yritys, ostan sen 50 eurolla.  Sen jälkeen se on minun.  Hamaan maailman tappiin. Voin myydä, vaihtaa ja muokata eli tuotteistaa sitä miten haluan.

Perinteinen savupiipputeollisuus on aina toiminut siten, että työsuhteessa syntynyt keksintö on työnantajan omaisuutta.  Keksijä on voinut saada – jos idea on ollut katsottu tuottavaksi – ylimääräisen palkkion tai palkinnon kekseliäisyydestään.  Samaa logiikkaa siirretään nyt luoville aloille.  Oli työsuhdetta eli ei.

Länsimainen tekijänoikeusperiaate, joka on myös kirjattu kansainvälisiin sopimuksiin ja sivistysmaiden lakeihin, lähtee tekijänoikeuden universaalisuudesta.  Tekijällä on ensi- ja viimekätinen oikeus päättää työnsä käytöstä.  Toki moni journalisti, oppikirjan tekijä, valokuvaaja tai kuvittaja on luopunut työsuhteessa, työnantajan antamissa tehtävissä ja työnantajan maksamalla ajalla tehtyjen teosten oikeuksista.  Nykyisistä, entisistä ja tulevista käytöistä on voitu sopia.

Sopiminen ei kuitenkaan enää kuulu suurten yritysten repertuaariin. Ainoa tekijälle jäävä oikeus on laittaa nimi paperiin sekä mennä oikeuteen vastaamaan teoksestaan, jos se julkaistaessa loukkaa jonkun kunniaa tai aiheuttaa vahingonkorvausvaateen.  Tällöin tekijä onkin yllättäen ainoa vastuunkantaja.

Huolimatta Kuvasto ryn tärkeästä työstä kuvataiteilijoiden tekijänoikeusasioissa, eivät tekijänoikeudet – vielä - tuota kuvataiteilijoille useimmissa tapauksissa kovinkaan paljon.  Voisi ajatella, että nyt käynnissä oleva prosessi ei meitä koske. Tämä on virheellinen ajatus. 

Tekijänoikeus ja tekijän oikeus omaan työhönsä on kuin kivitalo, jonka sokkelia yritetään nyt häivyttää.  Jokainen tietää, että perustuksen pettäessä talo romahtaa.  Markkinatalouden nimissä, media-alan(kin) itse aiheutettujen taloudellisten ja levikillisten ongelmien vuoksi yritetään hävittää jotain paljon isompaa.  Tekijänoikeudet kehittyivät yhtä jalkaa sananvapauden käsitteen ja käytännön kanssa.  Sananvapaus puolestaan on perusehto demokratialle, kansalaisten mahdollisuudelle vaikuttaa omaan elämäänsä ja taiteen vapaudelle.  Jos aloitetaan tekijänoikeuksista, mihin lopetetaan? Vai menikö juna jo?