in English below

 

Oletko ruokaa tai juomaa teoksissasi käsittelevä taiteilija? Onko sinulla työuraa hotelli- ja ravintola-alalla esittelevä näyttely? Keräiletkö ruokaan tai juomaan liittyviä kokoelmia? Etsitkö ruokaan tai juomaan liittyvälle näyttelylle tilaa?

Helsingissä Kaapelitehtaalla sijaitseva Hotelli- ja ravintolamuseo etsii tuleville vuosille näyttelyihin liittyviä yhteistyöehdotuksia ja kumppaneita. Museo on ruoka- ja juomakulttuuriin ja hotelli- ja ravintola-alaan erikoistunut museo, jolla on monipuolista näyttelytoimintaa. Museossa esillä olevat näyttelyt voivat olla kestoltaan ja kooltaan erilaisia. Avoimen yhteistyöhaun tavoitteena on lisätä uudenlaisia avauksia, vahvistaa moniäänisyyttä, mahdollistaa uudenlaisten sisältöjen esittely sekä avata uusia mahdollisuuksia museon ulkopuolisille tekijöille.

Ehdotusten tulisi olla valmiita kokonaisuuksia ja konsepteja, joilta puuttuu näyttelytila. Kyseessä voi olla esimerkiksi yksityisen keräilijän kokoelmien esittely, jokin valmis näyttely, taideteokset yhdistettynä museon ydinnäyttelyyn, yrityksen toiminnan esittely tai jotain aivan muuta. Käytössä on esimerkiksi pienoisnäyttelyiden näyttelyikkuna, vaihtuvien näyttelyiden tila tai erilaisista interiööreistä koostuva museon Makuasioita-ydinnäyttely. Museon erilaisiin näyttelytiloihin voi tutustua museon aukioloaikoina.

Ensimmäiset toteutukset ovat mahdollisia syksystä 2025 alkaen. Yhteistyöprojektien yksityiskohdista, korvauksista, kustannuksista ja työnjaosta sovitaan erikseen tapauskohtaisesti. Museo tarjoaa veloituksettoman näyttelytilan, näyttelyn avoinnapidon museon aukioloaikoina sekä tukea näyttelyn markkinointiin. Taiteilijalle maksamme ainakin kuvastokorvaukset. Projektista ja kumppanuudesta riippuen museo voi tarjota myös tukea suunnitteluun, rakentamiseen ja ripustukseen sekä tapahtumayhteistyötä. 

Museo toivoo monenlaisia yhteistyöehdotuksia. Niitä voi tarjota museolle matalalla kynnyksellä ja avoimin mielin. Ehdotusten tulee kuitenkin sisällöllisesti liittyä jollain tavalla ruokaan ja juomaan tai hotelli- ja ravintola-alaan. Museo käy kaikki ehdotukset läpi ja on yhteydessä potentiaalisiin ehdotuksiin vuoden 2024 loppuun mennessä.

Vapaamuotoiset ehdotukset voi lähettää sähköpostitse museonjohtaja Anni Pelkoselle osoitteeseen anni.pelkonen@hotellijaravintolamuseo.fi viimeistään 31.10.2024 otsikolla ’Yhteistyöehdotus näyttelyksi’. Ehdotuksen voi laatia suomeksi tai englanniksi.

***

Open call for exhibition cooperation with the Hotel and Restaurant Museum

Are you an artist with food related art work? Do you have an exhibition about your career in the hospitality industry? Do you collect food or drink related collections? Are you looking for a exhibition space for a food and drink exhibition?

The Hotel and Restaurant Museum in Kaapelitehdas, Helsinki is looking for proposals and partners for exhibitions in the coming years. The museum is specialized in food and drink culture and hospitality industry and has a wide range of exhibitions. The exhibitions at the museum vary in duration and size. The aim of the open call for partnerships is to encourage new openings, to strengthen diversity, to enable the presentation of new themes and content and to open up new opportunities for non-museum actors.

The proposals should be complete entities and concepts that are searching for an exhibition space. The proposal could be a review of a private collector’s collection, a presentation of a finished exhibition, an artist’s taking over the museum’s permanent exhibition, a presentation of a company’s history, or something else entirely. The proposal can be situated in the exhibition window for a miniature exhibition, in the space for temporary exhibitions, or in the interiors in the permanent exhibition Taste Matters. The museum’s exhibitions spaces can be visited during the museum’s opening hours.

The first possible implementations can be from autumn 2025 onwards. The details, compensation, costs and responsibilities for each cooperation project will be agreed on a case-by-case basis. The museum will provide a free exhibition space open to the public during museum opening hours and support for the marketing of the exhibition. Depending on the project and the partnership, the museum may also provide support for design, construction and hanging, as well as event cooperation.

The museum welcomes a wide range of proposals for cooperation. They can be offered at the museum with a low threshold and an open mind. However, the content of the proposals should be related in some way to food and drink culture or the hospitality industry. The Museum will review all proposals and will be in contact with potential proposals by the end of 2024.

Proposals can be sent by email to Anni Pelkonen, Museum Director, anni.pelkonen@hotellijaravintolamuseo.fi by 31.10.2024 with the title ‘Proposal for a collaborative exhibition’. Proposals can be written in Finnish or English.