Suomen Taiteilijaseura juhlistaa vuonna 2024 juhlavuottaan eteenpäin katsovassa hengessä nostaen esiin edistysaskeleita kuvataiteilijoiden ammatillisten olojen parantamiseksi. Suomen Taiteilijaseura on rakentanut taiteilijoiden tulevaisuutta jo 160 vuoden ajan.
Vuonna 1864 perustettu Suomen Taiteilijaseura on yksi Suomen vanhimpia edelleen toiminnassa olevia kulttuurialan yhdistyksiä.
Seura juhlii 160-vuotisjuhlavuottaan viestinnällisillä sisällöillä sekä tapahtumilla. Verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa julkaistaan pitkin vuotta historianostoja Taiteilijaseuran vaiheista ja edunvalvonnan saavutuksista. Kirjoitukset käsittelevät esimerkiksi taiteilijoiden työtilakysymyksiä, taiteilija-apurahoja ja näyttelytoiminnan muotoja eri vuosikymmeniltä.
160-vuotisjuhlaa tullaan viettämään myöhemmin keväällä. Juhlan aika ja paikka viestitään lähempänä tilaisuutta. Juhlavuoden kunniaksi myös Suomen Taiteilijaseuran julkaiseman Taiteilija-verkkolehden visuaalinen ilme uudistuu kevään aikana.
Taiteilijat ovat uudistuvan taiteen elinehto
Suomen Taiteilijaseura haluaa 160-vuotisjuhlavuonaan katsoa tulevaisuuteen. Taiteilijat ovat kaikkina aikoina olleet keskeisesti muovaamassa ajatuksia tulevaisuudesta. Monien maailmaa muokkaavien mullistusten keskellä taiteilijoiden kyky katsoa kriittisesti ja rohkeasti tulevaisuuteen on erityisen tärkeää. Taiteilijat rakentavat omalla työllään parempaa yhteiskuntaa.
Vuoden aikana tullaankin nostamaan esiin kuvataiteilijoiden ajatuksia taiteesta ja taiteilijan ammatista tulevaisuudessa. Taiteilijat ovat uudistuvan taiteen elinehto – ennen, nyt ja tulevaisuudessa.
Taiteilijapolitiikkaa 1800-luvulta alkaen
Konstnärsgillet i Finland eli Suomen Taiteilijaseura perustettiin ravintola Seurahuoneella eli nykyisessä Helsingin kaupungintalossa 3.5.1864. Ensimmäiseksi kunniajäseneksi valittiin runoilija Johan Ludvig Runeberg, ja hänen syntymäpäivästään 5.2. tehtiin seuran vuosijuhlapäivä. Aluksi toiminta kokosi yhteen kaikkien alojen taiteilijoita, mutta 1800-luvun lopulla yhdistys alkoi keskittyä kuvataiteilijoiden asioihin.
Jo 1800-luvulla Taiteilijaseura perusti oman eläkekassan ja teki ensimmäiset taiteilijapoliittiset aloitteet sekä järjesti ensimmäiset taidenäyttelynsä. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä seura painatti ensimmäisen taiteilijamatrikkelin suomalaisten taiteilijoiden esittelyä varten, teki esityksen valtion ylimääräisten eläkkeiden saamiseksi taiteilijoille sekä oli aloitteellinen Helsingin Taidehallin rakentamisessa.
Sotien jälkeen seura oli aktiivinen ensimmäisten ulkomaan residenssien hankkimisessa, mikä tarjosi suomalaistaiteilijoille kurkistusikkunan Eurooppaan. 1970-luvulla seura kävi vilkasta keskustelua taiteilijapalkasta, jonka seurauksena syntyi läänintaiteilijajärjestelmä. 1990-luvulla Taiteilijaseura oli aloitteellinen näyttöapurahojen käyttöönotossa.
2000-luvun alussa Taiteilijaseura vaikutti kuvataiteen apurahansaajien eläke- ja sosiaaliturvaa koskevaan uudistukseen, jonka myötä taiteilijoita ei enää rinnastettu yrittäjiin työttömyysturvassa. Myös julkisen taiteen ja prosenttiperiaatteen edistäminen on ollut näkyvä teema, jonka seurauksena julkisen taiteen määrä on Suomessa kasvanut ja taiteilijoiden toimeentulo taiteellisella työllään kasvanut. Viimeisin merkittävä etappi seuran historiassa on avaus näyttelypalkkiojärjestelmän käyttöönotosta, joka on edennyt valtion rahoittamaksi avustukseksi.
Suomen Taiteilijaseuran historian aikana seuran piirissä on syntynyt lukuisia muita organisaatioita, jotka ovat itsenäistyneet omiksi organisaatioikseen tekemään tärkeää työtä taiteen kentällä. Seura on ollut historiansa aikana mukana perustamassa useita kuvataiteen alan instituutioista, kuten Taide-lehteä, Kuvasto ry:tä ja Frame Finlandia.
Osana 160-vuotisjuhlavuotta julkaisemme nostoja Taiteilijaseuran vaiheista ja edunvalvonnan saavutuksista.
Miten kuvataiteilija rahoittaa työskentelynsä ja saa taloudellista turvaa vanhuuden päiville? Tämä kysymys on pysynyt ajankohtaisena aivan Taiteilijaseuran alkuvaiheista saakka.
Jo vuonna 1868 perustettiin Taiteilijaseuran eläkekassa, jonka tarkoituksena oli avustaa ja suojella kuvataiteilijoita ja heidän perheitään taloudellisilta vaikeuksilta. Kassaa kerrytettiin muun muassa arpajaisilla.
Miksi kuvassa on taidemaalari Maria Wiik? 1920-luvulla Taiteilijaseura teki opetusministeriölle esityksen taiteilijaeläkkeestä. Ensimmäisen elinikäisen taiteilijaeläkkeen sai kuvataiteilijoista Maria Wiik. Vaikka avustus oli nimeltään eläke, aluksi kyse oli pikemminkin taiteilija-apurahasta. Nykyisin taiteilijaeläkkeitä myönnetään valtion toimesta vuosittain noin 60 eri alojen eläkeikäiselle taiteilijalle.
Nykymuotoisia valtion taiteilija-apurahoja alettiin myöntää 1970-luvulla. Tuolloin toimintansa aloitti Taiteen keskustoimikunta, josta myöhemmin tuli Taiteen edistämiskeskus. Taiteilijaseura oli aktiivinen vaikuttaja apurahajärjestelmän synnyssä.
Valtion apurahojen lisäksi yksityisillä säätiöille ja rahastoilla on ollut jo pitkään merkittävä rooli taiteilijoiden työskentelyn tukemisessa. Esimerkiksi vuonna 1920 jaettiin ensimmäistä kertaa Kordelinin rahaston apurahat, jonka lautakunnissa oli mukana seuran edustaja.
Lähde: Hanne Selkokari (toim.) 150 vuotta kuvataiteilijoiden puolesta: Suomen Taiteilijaseura 1864–2014.