Kuvataiteilijan toimintaympäristö on muuttunut nopeasti. Toimeentulo muodostuu yhä useammista lähteistä, julkinen rahoitus on paineessa, kansainvälisyyden ja liikkuvuuden ehdot muuttuvat, teknologia ja tekoäly vaikuttavat taiteelliseen työhön ja uusia ansaintamalleja etsitään. Samalla taiteilijuuden suhteet muihin yhteiskunnan sektoreihin ovat liikkeessä.
Kun taiteilijan maailma muuttuu, myös häntä edustavien järjestöjen on tarkasteltava omaa tehtäväänsä.
Järjestö on väline yhteisen päämäärän saavuttamiseen
Suomalaisilla järjestöillä on pitkä historia yhteiskunnan rakentajina. Ihmiset ovat järjestäytyneet, koska he ovat havainneet ympärillään epäkohtia, tarpeita ja mahdollisuuksia, joihin yhdessä toimimalla voidaan vaikuttaa.
Sama perusajatus pätee taiteilijajärjestöihin. Järjestäytyminen kokoaa yksittäisten taiteilijoiden tarpeita yhteiseksi ääneksi, toiminnaksi ja neuvotteluvoimaksi. Sen avulla voidaan vaikuttaa esimerkiksi taiteilijoiden toimeentuloon, ammatilliseen asemaan, rahoitukseen, näyttelytoiminnan edellytyksiin ja taiteen asemaan yhteiskunnassa.
Tästä näkökulmasta järjestön rakenteet ovat välineitä perustehtävän toteuttamiseen.
Siksi rakenteita kehitettäessä kannattaa palata säännöllisesti tarkoitukseen. Mitä varten järjestö on olemassa? Mitä sellaista taiteilijoiden pitäisi pystyä tekemään yhdessä, mitä heidän on vaikea saavuttaa yksin?
Näiden kysymysten jälkeen voidaan kysyä, millainen rakenne, työnjako, osaaminen ja rahoitus auttavat toteuttamaan tehtävää parhaalla mahdollisella tavalla.
Osaammeko käyttää luovuutta myös omiin rakenteisiimme?
Uudenmaan kulttuurifoorumi kokosi yhteen taiteilijoita, päättäjiä, kuntia, korkeakouluja, yrittäjiä ja kulttuuripalvelujen tuottajia keskustelemaan kulttuurin tulevaisuudesta.
Kulttuurifoorumin tulevaisuusdialogi UrbanApan taiteellinen johtaja Sonya Lindforsin ja Aalto-yliopiston dekaani Tuomas Auvisen välillä jätti mieleeni pohdinnan luovuuden käyttämisestä muuallakin kuin itse taiteellisissa sisällöissä.
Taidekenttä käyttää luovuuttaan taiteen tekemiseen, mutta huomattavasti vähemmän omien rakenteidensa uudistamiseen. Organisaatioiden rakenteissa, johtamisessa, rahoituksessa ja yhteistyön tavoissa olemme usein varovaisempia.
Juuri nyt tarvittaisiin kykyä soveltaa taiteelle ominaista kuvittelua myös kentän uudistamiseen.
Millainen organisaatio rakennettaisiin nyt, jos sitä ei tarvitsisi rakentaa olemassa olevien rakenteiden ehdoilla. Entä mitä emme enää tekisi?
Tällaiset kysymykset avaavat mahdollisuuden tarkastella myös vakiintuneita rakenteita uudesta suunnasta. Historia antaa järjestöille identiteettiä, osaamista ja jatkuvuutta. Tulevaisuuskyky syntyy siitä, että pystymme arvioimaan, mitkä historian mukana kulkevat rakenteet palvelevat edelleen tarkoitustaan ja mitä kannattaa rakentaa uudelleen.
Kuvataiteen tulevaisuutta ei kannata ratkaista vain kuvataiteen sisällä
Kulttuurifoorumin ehkä tärkeimpiä anteja oli eri toimijoiden kohtaaminen. Samojen tulevaisuuskysymysten äärellä olivat eri taiteenalojen toimijat, kunnat, yritykset, korkeakoulut ja muut yhteiskunnan kehittäjät.
Tällaisia kohtaamisia tarvitaan enemmän.
Kuvataidekentällä on omat erityiskysymyksensä, mutta monet muutoksen ajurit ovat yhteisiä koko taidekentälle. Taiteilijoiden toimeentulo, julkisen ja yksityisen rahoituksen suhde, kansainvälisyys, teknologinen muutos, yleisösuhde ja kulttuurin yhteiskunnallinen asema koskettavat eri tavoin myös muita taiteenaloja.
Mitä kuvataide voisi oppia esimerkiksi esittävien taiteiden yleisötyöstä, musiikkialan tekijänoikeus- ja ansaintamalleista, pelialan kansainvälisyydestä tai luovien alojen yritystoiminnasta?
Vielä kiinnostavampia kysymyksiä syntyy, kun keskustelu laajenee taidekentän ulkopuolelle.
Mitä voisimme oppia startup-maailman kokeilukulttuurista? Entä tutkimus- ja innovaatiotoiminnan tavasta rakentaa yhteistyötä? Millaisia toimintamalleja yhteisötaloudesta, teknologiasta tai kaupunkikehittämisestä voisi soveltaa taiteen kentälle?
Uudet ratkaisut syntyvät usein erilaisten ajattelutapojen kohdatessa. Siksi tulevaisuuden kuvataidejärjestön yksi tärkeä ominaisuus voi olla sen kyky rakentaa yhteyksiä oman kenttänsä ulkopuolelle.
Taiteen ja muun yhteiskunnan suhdetta voidaan ajatella uudelleen
Useassa Kulttuurifoorumin keskusteluissa nousi esille tarve lähentää kulttuuri- ja elinkeinopuhetta.
Tällä on merkitystä myös kuvataiteille. Taiteesta voidaan puhua sivistyksenä, itseisarvona, demokratiana, identiteettinä ja yhteiskunnan kykynä ymmärtää itseään. Samanaikaisesti pitäisi pystyä puhumaan myös työstä, toimeentulosta, investoinneista, yritystoiminnasta, viennistä ja innovaatioista.
Kuvataiteella on myös ominaisuuksia, joiden merkitys voi kasvaa nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa. Taiteellinen työskentely pystyy tekemään näkyväksi kokemuksia, esittämään uusia kysymyksiä, käsittelemään epävarmuutta ja avaamaan vaihtoehtoisia tapoja ymmärtää maailmaa. Luovuuden avulla voidaan päästä sellaisten kysymysten äärelle, joihin pelkkä lineaarinen tai rationaalinen tarkastelu ei aina yllä.
Onkin osattava pohtia, missä kaikkialla taiteellista osaamista tulevaisuudessa voidaan tarvita.
Myös rahoituksen mielikuvitusta tarvitaan
Toimintaympäristön muuttuessa rahoituksen monipuolistamisesta tulee yksi keskeisistä kysymyksistä.
Julkisella rahoituksella ja apurahoilla on keskeinen merkitys taiteellisen työn edellytyksille. Niiden rinnalle tarvitaan enemmän keskustelua myös muista rahoituksen ja toimeentulon muodoista.
Yritysyhteistyö, yksityinen rahoitus, kansainväliset rahoituslähteet, ostopalvelut, taidemarkkinat, vienti, tekijänoikeustulot ja uudenlaiset kumppanuudet muodostavat mahdollisen kokonaisuuden, jota pitäisi tarkastella nykyistä systemaattisemmin.
Tämä laajentaa myös järjestön tehtävää. Edunvalvonnan rinnalle voi nousta yhä vahvemmin uusien mahdollisuuksien avaaminen, kumppanuuksien rakentaminen ja sellaisten rakenteiden kehittäminen, joiden kautta taiteilijan osaaminen löytää uusia yleisöjä, ostajia ja kokemisen kohteita.
Tulevaisuusvastuu järjestöjen kehittämisessä on yhteinen
Järjestöt ovat syntyneet siitä, että ihmiset ovat halunneet yhdessä muuttaa asioita, joihin yksin on vaikea vaikuttaa. Tämä ajatus kannattaa palauttaa myös kuvataidejärjestöjen kehittämisen ytimeen. Järjestö on jäsentensä yhteinen paikka rakentaa parempia edellytyksiä taiteilijuudelle ja omalle toimijuudelle; vaikuttaa omaan ammattikuntaansa koskeviin asioihin ja kuvitella, mitä voisi olla toisin.
Siksi tulevaisuusvastuu kuuluu meille kaikille. Luottamusjohdon vastuulla on uskaltaa katsoa nykyisten rakenteiden yli, avata vaihtoehtoja ja tehdä tilaa muutokselle. Jäsenten mahdollisuus osallistua, haastaa, ehdottaa ja rakentaa uutta puolestaan pitää järjestön elävänä ja kiinni siinä todellisuudessa, jota varten se on olemassa.
Mari Tähjä
hankepäällikkö
Uudistuva kuvataiteilijoiden järjestö
Uudistuva kuvataiteilijoiden järjestö on Suomen Taiteilijaseuran ja sen jäsenjärjestöjen käynnistämä valtakunnallinen järjestökehittämishanke. Sen lähtökohtana on pyrkimys vahvistaa kuvataiteilijoiden ja kuvataiteen asemaa yhteiskunnassa sekä turvata taiteilijajärjestöjen kyky toteuttaa tehtäväänsä myös muuttuvassa toimintaympäristössä. Hankkeessa laaditaan malli tai malleja uudeksi valtakunnalliseksi kuvataiteilijajärjestöksi sekä vahvistetaan nykyistä yhteistyötä, etenkin edunvalvontaa ja viestintää.
Kehittämistyötä rahoittaa Jane ja Aatos Erkon säätiö.