Suomen Taiteilijaseuran julkaiseman Taiteilija-verkkolehden ulkoasu on uudistunut osana seuran juhlavuotta. Uudistuksen toivotaan laajentavan lehden lukijakuntaa.

Taiteilija-verkkolehti on saanut uuden ilmeen.

Suomen Taiteilijaseuran julkaisema lehti on yli 3 000 ammattikuvataiteilijan äänenkannattaja, joka valottaa kuvataiteilijoiden näkökulmia taiteeseen, työhön ja yhteiskuntaan. Taiteilija-lehti on ilmestynyt vuodesta 1959 saakka ja verkkojulkaisuna vuodesta 2009 lähtien. Lehden päätoimittajana toimii seuran viestintäpäällikkö Hanna Hannus.

Lehti tarjoaa lukijalleen jatkossakin niin ajankohtaista uutisointia, pidempiä artikkeleita kuin kolumneja ja mielipidekirjoituksia kuvataiteilijoista ja heidän työhönsä liittyvistä aiheista.

Uudistuksen myötä lehti tulee olemaan entistä näkyvämmin läsnä sosiaalisessa mediassa. Tavoitteena on, että lehden lukijoiden määrä kasvaa ja lukijakunta laajenee. Uudistuksessa parannettiin myös sivuston luettavuutta mobiililaitteilla.

Uudistus on osa Suomen Taiteilijaseuran 160-vuotisjuhlavuotta. Vuonna 1864 perustettu Suomen Taiteilijaseura on yksi Suomen vanhimpia edelleen toiminnassa olevia kulttuurialan yhdistyksiä. Seura juhlistaa vuonna 2024 juhlavuottaan eteenpäin katsovassa hengessä nostaen esiin edistysaskeleita kuvataiteilijoiden ammatillisten olojen parantamiseksi. 

Taiteilija-lehteä julkaistiin painettuna vuoteen 2008 saakka ja seuran kotisivuilla vuodesta 2009 alkaen. Vuodesta 2012 lehdellä on ollut oma sivusto.

Taiteilija-lehti perustettiin vuonna 1959 Suomen Taiteilijaseuran tiedotuslehdeksi. Tavoite oli tiivistää seuran yhteyttä jäseniinsä ja toisaalta antaa tietoa taiteilijan ammatillisista kysymyksistä. Vuotta myöhemmin perustetun Taide-lehden suhteen työnjako oli selkeä alusta saakka: Taiteilija keskittyi kuvataitei­lijoiden ammatillisiin kysymyksiin ja Taide kuvataiteen sisältöihin. Taiteilija-lehteä julkaistiin painettuna vuoteen 2008 saakka ja seuran kotisivuilla vuodesta 2009 alkaen. Vuodesta 2012 lehdellä on ollut oma sivusto, www.taiteilijalehti.fi

Uuden ulkoasun on suunnitellut Kobra Agency. Teknisestä toteutuksesta vastasi Konsepto.
 

Lisätietoja:
Hanna Hannus
Päätoimittaja
puh. 050 307 2127, hanna.hannus@artists.fi