Kansanedustaja Pia Lohikoski (vas.) on jättämässä eduskunnassa lakialoitteen, jolla taattaisiin ammattitaiteilijoille oikeus tosiasiallisten työhuonekulujen vähentämiseen myös tilanteessa, jossa työtila sijaitsee asunnon tai vapaa-ajan asunnon yhteydessä. 

Lakialoitteen taustalla on vuoden 2026 alussa voimaan tullut tuloverolain muutos, jonka seurauksena tosiasiallisten kulujen mukaan myönnettävä työhuonevähennys poistui. 

Lakialoitteessa tuodaan esiin, ettei lainvalmistelussa kuultu taiteilijajärjestöjä tai ateljeetalojen omistajia. "Uskon, että lainvalmistelussa on tapahtunut jonkinlainen kömmähdys, eikä kuvataiteilijoiden tilannetta ole tunnettu", Lohikoski toteaa aihetta koskevassa tiedotteessaan. Lue tiedote. 

Lakialoite on erittäin tervetullut, sillä tuloverolain muutos on aiheuttanut merkittävän taloudellisen haitan monille kuvataiteilijoille, joiden työtilat sijaitsevat kodin yhteydessä mutta ovat yksinomaan tulonhankkimiskäytössä. Aihe on ollut keskeinen osa vaikuttamistyötämme. Lue lisää aiemmasta uutisestamme: Tuloverolakiin tarvitaan kuvataiteilijat huomioiva muutos – vaikuttamistyö lain muuttamiseksi jatkuu.

Suomen Taiteilijaseura pitää tärkeänä, että kuvataiteilijoiden työn erityispiirteet tunnistetaan verotuksessa ja että lainkohta korjataan siten, että selkeästi työskentelykäytössä olevien tilojen todelliset kulut voidaan edelleen vähentää verotuksessa tosiasiallisten kulujen mukaan. 

Jatkamme työtä asian edistämiseksi ja keräämme edelleen tietoa tuloverolain muutoksen vaikutuksista kuvataiteilijoihin ja heidän toimeentuloonsa verkkokyselyllä. Kysely on avoinna 31.10.2026 saakka.