Guggenheim-selvitys otettiin tiistaina ristiriitaisin tuntein vastaan Finlandia-talolla. Paikalle oli kutsuttu kulttuurin ja median edustajia sekä päättäjiä valikoitu joukko. Kaupunginhallituksessa oli käyty samana aamuna tiukka vääntö demarien kesken apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haataisen vetämänä siitä, tulisiko 140 milj. euron rakentamiskustannukset ja vuotuiset, yli 3 milj.euron käyttökustannukset sijoittaa taantuman aikana ulkomaiseen museoketjuun, joka arvatenkin tuo Suomeen turismia, vai ihan muihin kulttuurin, terveydenhuollon, koulutuksen ja muun hyvinvoinnin kohteisiin. Suomessahan on jo toista tuhatta hyvin toimivaa museota, kallis Musiikkitalo on juuri rakennettu ja keskuskirjasto rakenteilla kulttuuri- ja opetusministeriön nykyisen linjauksen ollessa paradoksaalisesti kulttuurin sisältöön satsaaminen seinien asemesta. Kulttuuriministeri onkin jo asiasta ärähtänyt todeten, että hanke hyödyttää eniten turismia, suututtaen arvatenkin investointeja Suomeen toivovat tahot.
 
Kun tähän lisätään se fakta, että taidemuseota vietäisiin designin ja arkkitehtuurin voimin maailmalle, alkaa herätä suoranainen huoli päätöksen vaikutuksista suomalaisen kuvataiteen asemaan tulevaisuudessa. Suomalainen nykytaide on maailmalla erittäin kysyttyä, mikä on Guggenheim-selvityksessä jostain syystä jätetty huomiotta.
 
Guggenheimin on selvityksessä nimittäin suunniteltu imaisevan sisäänsä nykyisen Helsingin kaupungin taidemuseon näyttelytoiminnan kokonaisuudessaan ratkaisten näin sen tilaongelman ja kolmen eri rakennuksen logistiikan. Samalla taiteilijoille elintärkeä kokoelma- ja ostotoiminta säilyisi, mutta siirtyisi johonkin toiseen Helsingin kaupungin hallinnoimaan yksikköön. Toisin sanoen Helsingin kaupungin taidemuseo, joka ansiokkaasti on Suomen parhaiten resursoituja museoitamme ja pääkaupungin ainoa oma taidemuseo, ajettaisiin tällä päätöksellä alas ja kuihdutettaisiin. Museo on paljon enemmän kuin vain prameat tilat tai rakennus. Se pitää sisällään aikalaistaiteen muistin, ja ilman tätä muistia ei ole suomalaisen taiteen historiaa eikä tulevaisuutta. taidemuseoilta leikataan samalla avustuksia sekä taiteen ostomäärärahoja, jotka ovat suoraa tuloa taiteilijalle. Vastapainoksi Helsingin kaupunki mainostaa panostavansa prosenttiperiaatteeseen uudiskohteissa sekä satsaavansa merkittävästi taiteeseen erittelemättä lainkaan, mitä tämä tarkoittaa käytännössä. Vaihtokauppa ei ole riittävä. Yhden keskeisen museon häviäminen käytännössä vaikuttaa suomalaiseen kulttuurielämään laajasti sekä heikentää taiteilijoiden työskentelymahdollisuuksia. Samalla katoaa tietotaito, joka maineikkaassa ja tärkeässä museossa on ollut. Olemassa olevat museot saavat kilpailijan, joka heidän olisi hyväksyttävä samalla, kun olemassa olevien museoiden toimeentuloa kuihdutetaan.
 
Tämä on jopa taiteen kentällä ymmärretty väärin: uusi Guggenheim ei korvaa vanhan kaupungin taidemuseon toimintoja, vaan hajottaa ne kahtaalle ottaen sen näyttelytoiminnan ja projektit, mutta siirtäen tärkeän funktion, kokoelmat ja niiden esittämisen, muualle. Missään 187-sivuisen raportin sivuilla ei sanota, että kokoelmia esitettäisiin Guggenheimin katon alla. Guggenheim esittää kansainvälistä, ei suomalaista, taidetta. Tähän kaartiin yltää ehkä vain 1-2 suomalaista taiteilijaa.
 
Guggenheim on talouden ja matkailun projekti, joka varmasti tuokin Suomeen näitä molempia: rahaa ja turisteja. Kun puhutaan kuitenkin julkisrahoitteisesta yksityisestä museosta, jolla ei ole omaa kokoelmatoimintaa, pitää kuitenkin olla tarkkana, mitä oikeasti saadaan ja mitä menetetään. Saadaanko pelkkä kuori vai elävä museo. Tässä suomalaisten taiteilijoiden aktivoiminen tulisi olla Guggenheimin ehdoton prioriteetti.
 
Helsingin Sanomat otsikoi näyttävästi tilaisuutta seuraavana aamuna, että taiteilijat ottivat Guggenheimin riemulla vastaan. Toisaalla talouden arvovaltaiset tahot olivat arvioineet jopa koko Guggenheim-projektin sumutukseksi. Ei taida kulttuuriväki olla ihan puhtaasti riemuissaan.

Hanna Ojamo

Syksyä riepottelevat useat myrskyt taidekentällä.
Ministeriö tulee tiedottamaan FRAME:n siirtymävaiheen hoidosta lähiaikoina, kun uuden kuvataiteen vientiä hoitavan säätiön on määrä aloittaa toimintansa jo alkuvuodesta 2012. Uuden säätiön asiaksi tulee myös kuvataiteen tiedotuskeskuksen toiminta, joka on pitkään ollut vaatimuslistamme kärjessä poliitikkojen ja virkamiesten kanssa käymässämme dialogissa. Ilman asianmukaista kuvataiteen tilastointia on alan eteenpäin meno kyseenalainen, kun kaikilta muilta taiteen aloilta tiedotuskeskus jo löytyy.

Guggenheim-selvitys etenee. Järjestimme aloitteestamme Helsingin kaupungin kanssa kuvataiteilijoille ja taiteen ammattilaisille suunnatun keskustelutilaisuuden lokakuussa, jossa oli paikalla myös Guggenheim-säätiön varajohtaja Ari Wiseman. Sovimme alustavasti myös seuraavasta tilaisuudesta selvityksen ilmestymisen tiimoilta. On tärkeää, että kenttä osallistetaan paremmin ja keskusteluyhteys pysyy nyt auki kentän ja päättäjien välillä yhä tiiviimmin, kun kauan odotetun selvityksen on määrä ilmestyä joulukuun lopulla. Muuten hankkeella on vaara jäädä taiteilijoille etäiseksi. Käytännössä kaupunginvaltuustolla on aikaa muutamia viikkoja alkuvuodesta 2012 arvioida hankkeen kannattavuutta Helsingin kaupungille ennen kuin he tekevät päätöksensä Guggenheimin hallituksen päätöksen rinnalla siitä, tuleeko Guggenheim Suomeen vai ei.

Taike-uudistusta eli lakia Taiteen edistämiskeskukseksi (nykyinen Taiteen Keskustoimikunta) on viety virkamiestöinä eteenpäin koko syksyn kaikessa hiljaisuudessa. Keväällä kentän tyrmättyä uudistuksen täysin, uutta ollaan viemässä läpi jälleen ilman kentän mielipidettä. Nyt suunnitteilla oleva dinosaurustoimikunta yhdistäisi kuvataiteen, taidekäsityön, sarjakuvan, valokuvan ja mediataiteen alat yhdeksi visuaalisen taiteen toimikunnaksi. On sanomattakin selvää että kentälle vuotanut lakiluonnos herättää tunteita. Kuinka tuhatpäisestä apurahakeosta jaettaessa saadaan taattua riittävä asiantuntijuus ja vertaisarvioinnin säilyminen toimikunnan sisällä, kun jo nyt tiedetään, että työtään ilmaiseksi tekevät asiantuntijat ja taiteilijajäsenet ovat joutuneet paikoin toimimaan äärirajoillaan? Uudistusta ei sinänsä vastusteta ja hallinnon näkökulmasta onkin varmasti selvää, että rinnakkaisia toimintoja yhdistetään, apurahojen jakoa selkeytetään ja kuluja siten säästetään. Talous ei kuitenkaan saa mennä tarkoituksenmukaisuuden edelle, ja nyt kaavailtu rakenne onkin aivan liian jäykkä ja merkitsee Taiteen keskustoimikunnan kehittämisen suhteen selvää takapakkia.

Toimikunnat ja niiden alla toimivat jaostot tulisikin säilyttää. Vaihtoehtoisesti tulee esittää niiden toimintaa helpottavia ja asiantuntijuutta lisääviä toimenpiteitä, ei vähentäviä. Muutenkin hankalina aikoina vertaisarviointia entisestään hankaloittavia toimenpiteitä tulisi välttää. Taiteen Keskustoimikunnnan uudella puheenjohtajalla on myös ratkaiseva rooli Leif Jakobssenin siirtyessä toisiin tehtäviin ensi vuoden alusta. Lähetämmekin tässä jo etukäteen uudelle puheenjohtajalle terveisiä ja pohdittavaa.

Taideyliopisto tuo välttämättä uudet haasteet taiteen korkeakoulutasoiseen koulutukseen. Ei vain kuvataiteen opetukselle, vaan koko hallintorakenne on uudistumisprosessissa kaikissa kolmessa
taideyliopistossa. Samalla Lahden ja Kankaanpään AMK:jen lopettamispäätös kiristää ilmapiiriä.

Puhuin viime viikolla AMK:jen puolesta järjestetyssä mielenosoituksessa Eduskuntatalon portailla yhdessä kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen kanssa luovemmasta ja moniarvoisemmasta Suomesta. Siinä lopettamispäätösten sijaan Suomi tukee ja kannustaa moniarvoista taidetta. Välitin yleisölle Suomen Taiteilijaseuran terveiset, että pidämme lopettamispäätöksiä turhina ja talousorientoituneina päätöksinä, jotka halvaannuttavat kentän toimintaa ja vievät taiteilijaopettajilta työpaikkoja ja oppilaita. Sen sijaan koulujen erikoistuminen ja etenkin kuvataiteen aikuis- ja täydennyskoulutuksen puolella AMK:jen rooli tulee olemaan tulevaisuudessa keskeinen, kun takavuosien päätösten tuloksena kuvataiteilijoita koulutetaan nyt
liikaa.

 

Päätöksenteolta kaivataankin näinä aikoina reipas annos lisää avoimuutta, päämäärätietoisuutta ja etenkin kykyä kantaa vastuuta. Se saavutetaan vain aidon dialogin avulla. Tässä taiteilijoilla ja kentän
toimijoilla tulee olla keskeinen rooli.

Hanna Ojamo