13.1.2012Guggenheim – noste suomalaiseen taiteeseen vai turismia?
Guggenheim-selvitys otettiin tiistaina ristiriitaisin tuntein vastaan Finlandia-talolla. Paikalle oli kutsuttu kulttuurin ja median edustajia sekä päättäjiä valikoitu joukko. Kaupunginhallituksessa oli käyty samana aamuna tiukka vääntö demarien kesken apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haataisen vetämänä siitä, tulisiko 140 milj. euron rakentamiskustannukset ja vuotuiset, yli 3 milj.euron käyttökustannukset sijoittaa taantuman aikana ulkomaiseen museoketjuun, joka arvatenkin tuo Suomeen turismia, vai ihan muihin kulttuurin, terveydenhuollon, koulutuksen ja muun hyvinvoinnin kohteisiin. Suomessahan on jo toista tuhatta hyvin toimivaa museota, kallis Musiikkitalo on juuri rakennettu ja keskuskirjasto rakenteilla kulttuuri- ja opetusministeriön nykyisen linjauksen ollessa paradoksaalisesti kulttuurin sisältöön satsaaminen seinien asemesta. Kulttuuriministeri onkin jo asiasta ärähtänyt todeten, että hanke hyödyttää eniten turismia, suututtaen arvatenkin investointeja Suomeen toivovat tahot.
Kun tähän lisätään se fakta, että taidemuseota vietäisiin designin ja arkkitehtuurin voimin maailmalle, alkaa herätä suoranainen huoli päätöksen vaikutuksista suomalaisen kuvataiteen asemaan tulevaisuudessa. Suomalainen nykytaide on maailmalla erittäin kysyttyä, mikä on Guggenheim-selvityksessä jostain syystä jätetty huomiotta.
Guggenheimin on selvityksessä nimittäin suunniteltu imaisevan sisäänsä nykyisen Helsingin kaupungin taidemuseon näyttelytoiminnan kokonaisuudessaan ratkaisten näin sen tilaongelman ja kolmen eri rakennuksen logistiikan. Samalla taiteilijoille elintärkeä kokoelma- ja ostotoiminta säilyisi, mutta siirtyisi johonkin toiseen Helsingin kaupungin hallinnoimaan yksikköön. Toisin sanoen Helsingin kaupungin taidemuseo, joka ansiokkaasti on Suomen parhaiten resursoituja museoitamme ja pääkaupungin ainoa oma taidemuseo, ajettaisiin tällä päätöksellä alas ja kuihdutettaisiin. Museo on paljon enemmän kuin vain prameat tilat tai rakennus. Se pitää sisällään aikalaistaiteen muistin, ja ilman tätä muistia ei ole suomalaisen taiteen historiaa eikä tulevaisuutta. taidemuseoilta leikataan samalla avustuksia sekä taiteen ostomäärärahoja, jotka ovat suoraa tuloa taiteilijalle. Vastapainoksi Helsingin kaupunki mainostaa panostavansa prosenttiperiaatteeseen uudiskohteissa sekä satsaavansa merkittävästi taiteeseen erittelemättä lainkaan, mitä tämä tarkoittaa käytännössä. Vaihtokauppa ei ole riittävä. Yhden keskeisen museon häviäminen käytännössä vaikuttaa suomalaiseen kulttuurielämään laajasti sekä heikentää taiteilijoiden työskentelymahdollisuuksia. Samalla katoaa tietotaito, joka maineikkaassa ja tärkeässä museossa on ollut. Olemassa olevat museot saavat kilpailijan, joka heidän olisi hyväksyttävä samalla, kun olemassa olevien museoiden toimeentuloa kuihdutetaan.
Tämä on jopa taiteen kentällä ymmärretty väärin: uusi Guggenheim ei korvaa vanhan kaupungin taidemuseon toimintoja, vaan hajottaa ne kahtaalle ottaen sen näyttelytoiminnan ja projektit, mutta siirtäen tärkeän funktion, kokoelmat ja niiden esittämisen, muualle. Missään 187-sivuisen raportin sivuilla ei sanota, että kokoelmia esitettäisiin Guggenheimin katon alla. Guggenheim esittää kansainvälistä, ei suomalaista, taidetta. Tähän kaartiin yltää ehkä vain 1-2 suomalaista taiteilijaa.
Guggenheim on talouden ja matkailun projekti, joka varmasti tuokin Suomeen näitä molempia: rahaa ja turisteja. Kun puhutaan kuitenkin julkisrahoitteisesta yksityisestä museosta, jolla ei ole omaa kokoelmatoimintaa, pitää kuitenkin olla tarkkana, mitä oikeasti saadaan ja mitä menetetään. Saadaanko pelkkä kuori vai elävä museo. Tässä suomalaisten taiteilijoiden aktivoiminen tulisi olla Guggenheimin ehdoton prioriteetti.
Helsingin Sanomat otsikoi näyttävästi tilaisuutta seuraavana aamuna, että taiteilijat ottivat Guggenheimin riemulla vastaan. Toisaalla talouden arvovaltaiset tahot olivat arvioineet jopa koko Guggenheim-projektin sumutukseksi. Ei taida kulttuuriväki olla ihan puhtaasti riemuissaan.
Hanna Ojamo
Lue lisää
| 0 Kommenttia