19.4.2010 15.56 Me taiteilijajärjestöjen byrokraatit
Ammattikuvataiteilijoillekin on usein vähän epäselvää, miten suomalaiset kuvataiteilijajärjestöt liittyvät/ovat liittymättä toisiinsa, kuka määrää ja kuka ei ja mitä niissä oikein tehdään. Monen mielessä ehkä käy, että siellä ne toisensa hyvin tuntevat keski-ikäiset tai keski-ikäistyvät puolibyrokraatit jakavat sulle-mulle periaatteella ”etuja” ja ”apurahoja” ja ”näyttelyitä” ja muutenkin elävät kuin siat pellossa, kunnes ”totuus” paljastuu.
Saanen kertoa omasta näkövinkkelistäni, miten tänne kuvataidemaailman huipulle ja korruption kultamaille on päästy ja miltä se näyttää. Pyyhin vain veret kyynärpäistäni, ettei näppäimistö likaannu...
Kuvataidejärjestöt ovat kuten muutkin yhdistykset Suomessa. Niissä on enemmän tai vähemmän jäseniä, kokouksissa käy pieni prosentti porukasta ja luottamustehtäviä hoitaa kustakin ”ikäluokasta” melko pieni joukko. Enin osa taiteilijoista haluaa ja toivoo, että JOKU edistää heidän puolestaan heidän asioitaan, neuvoo ja opastaa sekä ennen muuta järjestää näyttelyitä. Tämä JOKU on siis joku muu kuin hän itse.
Mikäli taiteilijajärjestön uusi tai vanhempikin jäsen saapuu ensimmäistä kertaa järjestönsä kokoukseen, on hän periaatteessa aina positiivisen kiinnostuksen kohteena: olisiko tässä uusi, lahjakas AKTIIVIjäsen? Jos avaat kokouksessa suusi ja kysyt esimerkiksi mitä budjetin se ja se kohta tarkoittaa, sinua pidetään aktiivijäsenenä. Siispä jo samassa kokouksessa tai viimeistään seuraavassa – jos erehdyt paikalle menemään - sinua ehdotetaan hallitukseen tai näyttelytoimikuntaan tai rahastonhoitajaksi tai sihteeriksi tms. Ja sitten oletkin vuoden tai kaksi päättämässä budjetista, tilinpäätöksestä, työntekijöiden palkkaamisesta, näyttelyajan saajista ja ideoimassa toimintaa. Jälkimmäisistä sinulla on yleensä mielipiteitä, edellisistä et välttämättä tiedä juuri mitään. Ainakaan alussa.
Kuvataidejärjestöjen sääntöihin kirjatut tehtävät ovat pääsosin kopioita toisistaan. Kuvataidetta edistetään, taiteilijoiden asemaa parannetaan ja yleisöä kasvatetaan. Kukin järjestö sitten profiloituu tavallaan, näyttelytoiminta yleensä keskiössä.
Taide ja taidenäyttelyt ovatkin se alue, josta joka taiteilijalla on mielipide, kokemusta ja aitoa ammattitaitoa. Kuvataiteilijan aistit valpastuvat luottamustehtävissäkin, kun sana ”näyttely” mainitaan. Näin voi käydä erityisesti taiteilijajärjestön hallituksessa, sillä vaikka hallitus vastaa yleensä vain näyttelyiden rahoituksesta eikä missään tapauksessa sisällöstä, kuratoinnista, jurytyksestä jne., mielipiteitä halutaan lausua. Erityisesti kun hallituksen jäsenenä tai muutoin järjestävänä luottamushenkilönä emme yleensä voi edes osallistua tai hakea järjestämäämme näyttelyyn.
Luonnollisesti kukaan ei jää luottamustehtäviin jos niissä tehtävä työ ei kiinnosta. Kiinnostuneisuus taiteesta ja taidenäyttelyistä tai taiteilijan asemasta yhteiskunnassa ja yhteiskunnallisista asioista ylipäätään, pitää työn kiinnostavana ja palkitsevanakin niinä kertoina kun jotain konkreettisempaa saadaan aikaiseksi. Normaalia konkretiaa ovat esimerkiksi lausunnot, yksittäiset ehdotukset taiteilijoiden tilanteen parantamiseksi, monialaisten työryhmien esitykset (kuten VISTA), näyttelyprojektit, koulutustilaisuudet, seminaarit jne.
Järjestöjen aktiivit, usein hallitusten nykyiset tai ex-jäsenet, päätyvät aikanaan toisiin järjestöihin, alue- tai muihin taidetoimikuntiin, säätiöiden hallituksiin tai apurahasäätiöiden asiantuntijajäseniksi jne. Luottamustehtävillä on taipumus lisääntyä ajan myötä, koska ihmiset ovat tyytyväisiä siihen, että JOKU on löytynyt. Siellä me JOTKUT sitten toimimme, edelleen taiteilijoina, taiteen asiantuntijoina, koettaen jakaa niukkuutta, levittää oikeudenmukaisuutta ja lievittää epäkohtia kunkin organisaation toimintakyvyn rajoissa - ja tasaisesti.
Seuraavassa merkittävimmät edut, joista olen järjestöurallani nauttinut:
a) Puheenjohtajan palkkio
b) Kokouspalkkiot – pieniä, mutta pienituloiselle suuria rahoja.
c) Ulkomaanmatkat järjestön edustajana, tapahtuman organisaattorina jne. Näitä minulla on seuran puheenjohtajana ollut tähän mennessä yksi kappale.
d) Kotimaanmatkailua pari kertaa vuodessa – seuran edustajana puhumassa, keskustelemassa, luennoimassa jossakin.
e) Kutsukortit liki kaikkiin näyttelyihin mitä järjestetään (kiinnostavia näyttelyitä paljon, aikaa vähän)
f) Tutustuminen muiden kulttuurialan järjestöjen sekä organisaatioiden työntekijöihin ja luottamushenkilöihin – avartaa käsitystä taiteen tekemisen reunaehdoista.
g) Osallistuminen vuosittain joihinkin tilaisuuksiin, joissa on hyvää ruokaa ja ohjelmaa
h) Hienojen taiteilijoiden tapaaminen ja heihin tutustuminen. Tosin huomioi kohta e).
Seuraavalla kerralla voinkin jatkaa sitten niistä syistä, miksi luottamustehtävissä toimiminen ei ole terveellistä, palkitsevaa eikä houkuttelevaa.
Helsingissä 17.4.2010
Juha Okko
Lue lisää
| 0 Kommenttia
