Timo Vaittinen: LXD, 2017 © Kuva: HAM / Maija Toivanen

Taidekilpailu, suorahankinta, rinnakkainen luonnostilaus vai jotain ihan muuta? Kuinka turvataan tasapuolisuus ja avoimuus taiteilijavalintatilanteissa? Lisääntynyt kiinnostus julkisen taiteen tilaamiseen edellyttää taiteen hankintatapojen kehittämistä. Myös uusia, toimivia hankintamalleja nousee jatkuvasti esille.

Suomen Taiteilijaseura, Ornamo, Frei Zimmer ja Suomen Kuvanveistäjäliitto järjestävät perjantaina 26.4. seminaarin Hyvällä mallilla – julkisen taiteen hankintamalleja kehittämässä, jossa perehdytään julkisen taiteen hankintatapoihin. Puheenvuoroissa käydään läpi erilaisten hankintamallien periaatteita tapausesimerkkien kautta ja pohditaan, miten taiteen tilaamisen hyviä käytäntöjä tulisi kehittää. Iltapäivällä keskustelua jatketaan työryhmätyöskentelyn muodossa.

Seminaari on suunnattu erityisesti julkisen taiteen tilaajille, tekijöille ja asiantuntijoille, mutta mukaan ovat tervetulleita myös muut sen parissa työskentelevät.

Ilmoittaudu mukaan viimeistään 22.4. osoitteessa: http://bit.ly/hyvallamallilla
Mukaan mahtuu korkeintaan 100 henkeä.

Alustava ohjelma:

Hyvällä mallilla – julkisen taiteen hankintamalleja kehittämässä
perjantai 26.4.2019
Bank, Unioninkatu 20, 00140 Helsinki

09.30–10.00

Aamukahvi

10.00–10.10

Tervetuloa & johdatus päivän teemaan
toiminnanjohtaja Annukka Vähäsöyrinki, Suomen Taiteilijaseura & päivän moderaattori, taiteen asiantuntija Miisa Pulkkinen, Ornamo

10.10–10.40

Taiteen hankintamalleista meillä ja muualla Pohjoismaissa
toimitusjohtaja, kuvataiteilija Tuula Lehtinen, Frei Zimmer

10.40–12.00

Esimerkkejä taiteen hankintamalleista:

Case I: Tuusulan Rykmentinpuisto
Rykmentinpuiston asemakaava-arkkitehti Jouni Määttä ja kuvataiteilija Vesa-Pekka Rannikko

Case II: Helsinki: Miten taide tulee Helsinkiin. HAM Helsingin taidemuseon julkisen taiteen hankintamallit
julkisen taiteen päällikkö Taru Tappola, HAM

Case III: Kujalan jäteasema
viestintäkoordinaattori Hanna Bergman (Päijät-Hämeen Jätehuolto) ja kuvataiteilija Anu Suhonen

12:00–12:30

Kilpailuasiamiehen avauksia kilpailusääntöihin
asianajaja, varatuomari Anna Kuusi ja lakimies Aura Lehtonen

12:30–13:30

Lounas (omakustanteinen)

13:30–13:45

Katsaus julkisen taiteen tilanteeseen
Erityisasiantuntija Henri Terho, Taiteen edistämiskeskus

13:45–13:50

Työryhmätyöskentelyn teemat ja tavoitteet; ryhmiin jakautuminen

13:50–14:30

Työryhmätyöskentelyä

14:30–15:15

Ryhmien yhteenvedot, kysymyksiä & keskustelua

15:15–15:30

Tilaisuuden yhteenveto ja päätös: Miisa Pulkkinen

 

Seminaari on osa Ornamon koordinoimaa Taide käyttöön – Ratkaisumalleja taiteen yhdistämiseksi rakentamiseen –hanketta, jossa kehitetään reilun kahden vuoden ajan kuntien ja yritysten tarpeisiin palveluja, jotka helpottavat luovan suunnittelun hankintaa. Mukana on seitsemän hankekumppania ja osarahoittajana toimii Hämeen ELY-keskus, Euroopan sosiaalirahasto. taidekayttoon.fi.