Suomen Taiteilijaseura ottaa osaa mediataiteilija Markus Renvallin (1957-2023) läheisten ja ystävien suruun Markuksen poismenon johdosta. 

Renvall toimi Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtajana vuosina 2016-2017 sekä vaikutti vuosien saatossa lukuisissa eri kuvataidealan järjestöissä, kuten MUU ry:ssä, Hiapissa, Kuvastossa, M-cultissa, AV-arkissa ja mediataideverkostossa. Hän oli aktiivinen kulttuuripoliittinen keskustelija ja mukana esimerkiksi eduskunnan Arkadia-seuran hallituksessa. 

Taiteilijana Renvall toimi pääasiassa mediataiteen parissa tuottaen erilaisia installaatioita ja prosessimaisia taidekokonaisuuksia. Työssään hän hyödynsi esimerkiksi videota, ääntä ja sosiaalisia tilanteita. Renvall myös lanseerasi medialeikkikäsitteen, jossa tarkastellaan mediakriittisyyttä lapsen oman median tuottamisen kautta.  

Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtaja Teemu Mäki kommentoi: 

”Kuvataiteilija Markus Renvall on kuollut. Se on surullinen uutinen minulle ja Suomen Taiteilijaseuralle sekä monelle muulle. 
 
Renvall oli Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtaja 2016–2017. Hänellä oli useita luottamustehtäviä vuosien varrella, mutta hänen tärkein panoksensa suomalaiselle taide-elämälle oli hänen oma taiteensa ja ehtymätön intonsa järjestää monenlaista taiteellista tapahtumaa ja toimintaa, niin lapsille kuin aikuisille, harrastajille, ummikoille ja ammattilaisille.  
 
Minulle Markus oli taiteilijakollega ja sulkapallokaveri. Toisin kuin monet muut, Markus oli aina taiteen ja sulkapallon parissa hyväntuulinen. Hänellä oli kyllä paljon toteutumattomia haaveita ja vankkoja näkemyksiä siitä, miten vaikkapa taideasiat voitaisiin paremmin järjestää, mutta hän puhui ideoistaan iloisesti ja ehtymättömän optimistisesti. Tämän myönteisyytensä ansiosta hän oli todella antoisaa seuraa ja sai myös toteutettua monia sellaisia teosideoita ja hankkeita, joita useimmat muut pitivät aivan epärealistisina. Muistan häntä hyvällä.”