Suomen valokuvataiteen museo on aktiivinen, kansainvälisesti toimiva asiantuntijaorganisaatio, jonka tehtävänä on edistää ja vaalia valokuvataidetta ja valokuvakulttuuria. Museo on valokuvan valtakunnallinen vastuumuseo. Museo toimii Helsingissä Kaapelitehtaalla. Vuonna 1969 perustettu museo on Euroopan vanhin valokuvamuseo.
Suomen valokuvataiteen museo etsii toiminnasta vastaavaa museonjohtajaa. Tehtäväkuvaan kuuluu museon talous- ja henkilöstöhallinto, yhteiskuntasuhteet ja museoalan kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa toimiminen.
Suomen valokuvataiteen museossa työskentelee 15 vakituista ammattilaista sekä projektityöntekijöitä eri hankkeissa. Lisäksi museossa on vuosittain harjoittelijoita ohjelmiston, kokoelmien, konservoinnin, viestinnän tai valokuvauksen työtehtävissä.
Museonjohtajalta toivotaan tehtävään soveltuvaa koulutusta ja museoalan tuntemusta sekä kykyä hahmottaa ja hallita kokonaisuuksia. Tehtävässä edellytetään kokemusta esihenkilönä toimimisesta ja asiantuntijatyön johtamisesta. Lisäksi henkilöllä tulee olla talous- ja budjettiosaamista, strategista näkemystä museon toiminnasta sekä kykyä kehittää museon toimintaa edelleen. Valokuva-alan sisältöjen ja käytäntöjen tuntemus ja HR-osaaminen luetaan eduksi. Valokuvataiteen museon arvot – keskusteleva, näkemyksellinen, vastuullinen ja asiantunteva – kuvaavat myös sinun työskentelyotettasi.
Museonjohtajan työsuhde alkaa 1.1.2027 tai sopimuksen mukaan. Henkilölle tarjotaan 5 vuoden määräaikainen ja merkityksellinen tehtävä valokuvan valtakunnallisessa vastuumuseossa. Lähetäthän hakemuksen ja ansioluettelon palkkatoivomuksineen Suomen valokuvataiteen museon säätiön hallitukselle viimeistään sunnuntaina 11.10.2026 sähköpostitse osoitteeseen fmp@fmp.fi. Lisää sähköpostin aihekenttään viitteeksi ”Museonjohtaja”.
Lisätietoja antaa perjantaina 2.10.2026 klo 9-10 Suomen valokuvataiteen museon säätiön hallituksen puheenjohtaja Virva Salama, puh. 050 595 6705.
Lue lisää Suomen valokuvataiteen museon verkkosivuilta: https://www.valokuvataiteenmuseo.fi/fi/museoinfo/hae-meille/avoimet-tyo-ja-harjoittelupaikat