Suomen Taiteilijaseurassa on aloittanut kolme uutta työntekijää. Mari Tähjä on aloittanut valtakunnallisen järjestökehittämishankkeen hankepäällikkönä ja Nelli Sinisaari viestinnän ja vaikuttamisen hankeasiantuntijana. Lisäksi Saara Lehtonen on aloittanut seuran viestinnän ja vaikuttamisen asiantuntijan sijaisena.
Mari Tähjä ja Nelli Sinisaari työskentelevät valtakunnallisen järjestökehittämishankkeen parissa. Hankkeen lähtökohtana on pyrkimys vahvistaa kuvataiteilijoiden ja kuvataiteen asemaa yhteiskunnassa sekä turvata taiteilijajärjestöjen kyky toteuttaa tehtäväänsä myös muuttuvassa toimintaympäristössä. Tavoitteena on parantaa kuvataiteen edunvalvontaa ja taiteilijoille suunnattuja palveluita sekä lisätä toimialan kykyä vastata tulevaisuuden tarpeisiin. Hankkeessa laaditaan malli tai malleja uudeksi valtakunnalliseksi kuvataiteilijajärjestöksi sekä vahvistetaan nykyistä yhteistyötä. Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt hankkeeseen 500 000 euron avustuksen vuosille 2026–2028. Lue lisää hankkeesta.
Hankepäällikkönä aloittanut Mari Tähjä vastaa hankkeen etenemisestä ja hankehallinnosta. Työn ytimessä on rakentaa ja ylläpitää avointa, luottamukseen perustuvaa vuoropuhelua hankkeen eri osapuolten välillä.
Tähjä on kokenut strategisen ennakoinnin, järjestökehittämisen ja osallistavan tulevaisuustyön asiantuntija. Hänellä on pitkä tausta Yleisradion kulttuurisisältöjen ja strategisen kehittämisen parissa sekä järjestökentän ennakointi- ja kehittämistyössä. Viime vuosina hän on työskennellyt Lasten ja nuorten säätiössä, yhdistäen tulevaisuudentutkimuksen ja taidekasvatuksen menetelmiä nuorten tulevaisuusajattelun ja toimijuuden vahvistamiseksi. Koulutukseltaan Tähjä on tradenomi (YAMK, MBA) ja erikoistunut päätöksenteon ilmiöihin ja valintamuotoiluun johtamisessa.
– "Vaikuttava kehittäminen tarvitsee sekä herkkyyttä että rakennetta: rohkeutta kuvitella toisin, kykyä kuunnella erilaisia näkökulmia ja taitoa viedä yhteinen työ hallitusti kohti konkreettisia tuloksia", Tähjä sanoo.
Hankkeen toinen uusi työntekijä, Nelli Sinisaari, vastaa viestinnän ja vaikuttamisen hankeasiantuntijana hankkeen viestinnästä sekä Suomen Taiteilijaseuran ja sen jäsenliittojen yhteisen vaikuttamis- ja viestintätyön vahvistamisesta.
Sinisaarella on monipuolinen kokemus viestinnän, vaikuttamisen ja sidosryhmäyhteistyön tehtävistä niin kansalaisjärjestöistä kuin korkeakouluista. Taiteilijaseuraan hän siirtyi Hämeen ammattikorkeakoulun strategisen viestinnän parista. Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden maisteri ja erikoistunut valtio-oppiin, kestävään kehitykseen ja sosiaalipolitiikkaan.
– "Uskon, että kohtaamisten, yhteisen tulevaisuustyön ja dialogin kautta pystymme rakentamaan tulevaisuutta, jossa kuvataiteilijoiden ääni tulee kuulluksi entistäkin paremmin", Sinisaari sanoo.
Saara Lehtonen on aloittanut Suomen Taiteilijaseurassa viestinnän ja vaikuttamisen asiantuntijana, sijaistaen perhevapaalle jäänyttä Melissa Ahlbergia. Lehtonen vastaa seuran sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä sekä osallistuu edunvalvonta- ja vaikuttamistyöhön yhdessä toiminnanjohtajan ja puheenjohtajan kanssa. Lisäksi hän vastaa mediatyöstä sekä julkisen taiteen viestinnän kokonaisuudesta.
Lehtosella on kokemusta organisaatioviestinnästä, luovasta kirjoittamisesta sekä yhteiskuntatieteellisten oppiaineiden opetuksesta. Hän on työskennellyt muun muassa Suomen kulttuuri-instituutissa Pariisissa taidealan kansainvälisissä viestintä- ja tuotantotehtävissä. Koulutukseltaan Lehtonen on valtiotieteiden maisteri ja erikoistunut kulttuuridiplomatiaan sekä politiikan ja viestinnän tutkimukseen.
– "Kuvataidekentän elinvoimaisuus ja taiteilijoiden toimintaedellytysten takaaminen ja edistäminen ovat keskeisiä suomalaisen yhteiskunnan kannalta. On hienoa päästä työskentelemään näiden teemojen viestinnän ja vaikuttamisen parissa, ja odotan innolla yhteistyötä taiteilijoiden, sidosryhmien ja päättäjien kanssa", Lehtonen sanoo.
Yhteystiedot:
Mari Tähjä
puh. 050 5133142
mari.tahja@artists.fi
Nelli Sinisaari
puh. 050 514 6458
nelli.sinisaari@artists.fi
Saara Lehtonen
puh. 050 553 2865
saara.lehtonen@artists.fi
Taloushallinnon assistentti Iisa Lusan työharjoittelu Suomen Taiteilijaseuralla on päättynyt. Lämmin kiitos Iisalle!