Vuoden 2019 ensimmäinen blogikirjoitukseni jää samalla viimeiseksi, jonka kirjoitan Suomen Taiteilijaseuran toiminnanjohtajana. Neljä vuotta ammattikuvataiteilijoiden valtakunnallisen kattojärjestön johdossa on täynnä, ja on aika miettiä uusia kuvioita. Niinpä yleensä tulevaisuuteen luotaavan ajankohdan teksti painottuu poikkeuksellisesti menneeseen. Mitä olemme saaneet aikaan näinä neljänä vuonna?
Kun aloitin tehtävässäni vuonna 2015, oli seuralla edessään muutoksen ajat. Päärahoittajamme opetus- ja kulttuuriministeriö kertoi selkeästi omista tulevista strategisista muutoksistaan: avustusperusteiden uudelleen arvioinnista ja erityisesti avustusta saavien toimijoiden työn vaikuttavuuden merkityksestä. Myös ympäröivä yhteiskunta ja suomalainen taide- ja kulttuurielämä olivat muuttuneet. STS:n tuli vastata näihin haasteisiin. Pidän sen vuoksi strategiaprosessin johtamista keskeisenä saavutuksenani.
Strategiaprosessissa kysyimme näkemyksiä seuran tulevaisuudesta laajasti eri sidosryhmiltä, kuten taiteilijoilta ja yhteistyökumppaneilta. Tämän aineiston pohjalta hallitus kiteytti seuran tehtävän. Strategiset painopisteet ja tavoitteet kirkastivat operatiivisen toiminnan suunnittelua ja sen arviointia.
Perusrahoituksen kasvattaminen onnistui, koska toimintaa ja sen suunnittelua ohjasi strateginen ajattelu ja pitkäjänteinen näkymä kehityksen tavoitteista.
Strategiaprosessin sivutuotteena myös seuran jäsenjärjestöt saivat ammattimaisia eväitä omien strategioidensa päivittämiseen. Työpajoissa järjestöjen luottamushenkilöt ja toiminnanjohtajat tutustuivat toisiinsa syvemmin, ja loimme pohjaa jäsenjärjestöjen keskinäiselle yhteistyölle.
Vahvan viestintätaustani ansiosta määrätietoinen ja laaja-alainen panostus viestintään oli selviö ja intohimokin. Seura on koko olemassaolonsa ajan tehnyt laajasti työtä kuvataiteen ja taiteilijoiden aseman parantamiseksi, mutta vasta viestinnän uudistus on tehnyt työtä näkyväksi. Viestinnän panos-tuotossuhde on ollut huikea. Olen erityisen ylpeä ammattikuvataiteilijoille rakennetusta työkalupakista verkossa. Kuvataiteilijoiden lisäksi se on käytössä myös muiden alojen järjestöissä. Uutiskirjeet ja sosiaalisen median kanavat varmistavat, että kuvataiteilijat ja muut alan toimijat saavat tarvitsemansa ajankohtaistiedon. Taiteilija-lehden lukijakunta on kasvanut 2,5-kertaiseksi, ja lehti paikkaa media-alan näivettynyttä taide- ja kulttuuripoliittista journalismia. Täysin uudistettu kuvataiteilijamatrikkeli kasvattaa ammattikuvataiteilijoiden näkyvyyttä yhteisellä verkkoalustalla, jonka kuukausittainen kävijämäärä on pitkälle yli kymmentuhatta. Ajankohtaisissa Taiteilijaseurat-keskustelutilaisuuksissa on pureuduttu kenttää puhuttaviin aiheisiin perustulosta galleriavuokriin. Lukuja ja graafeja enemmän on mieltäni lämmittänyt ennen kaikkea positiivinen palaute kaikista sidosryhmistä: ”Seura näkyy, kuuluu ja vaikuttaa.”
Strategisen ajattelun ja viestinnän lisäksi minulla on kolmas intohimo, edunvalvonta. Se on kestävyyslaji, jossa ei ole helppoja voittoja (kirjoitin tästä blogitekstin vuosi sitten). Eteenpäin mennään askel askeleelta. Näitä askeleita ovat olleet muun muassa näyttelypalkkion eteneminen ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformin yhteydessä saavutettu työvoitto kuvallisen ilmaisun statuksen pelastamiseksi. Juuri nyt viimeistelemme kevään eduskuntavaalikampanjaa yhdessä Kirjailijaliiton kanssa. Viidelle paikkakunnalle ulottuva kiertue on seuran vaalikampanjoista kaikkien aikojen laajin.
Prosenttiperiaatteen ja julkisen taiteen edistämiseksi tekemämme työ laajemminkin on esimerkki hankelähtöisestä yhteistyöstä, joka kantaa hedelmää alan kehityksenä, ja näkyy niin kuvataiteen arvostuksena kuin kuvataiteilijoiden työtilaisuuksien kasvuna.
Yksi palkitsevimmista asioista työssäni on ollut verkottuminen ja sidosryhmien kanssa työskentely. Yhteiskunnallista tehtävää hoitavalle järjestölle se on myös elinehto. Sidosryhmäkarttoja on usein tapana kuvata sisäkkäisillä kehillä, joiden keskiössä on toimija itse. Minua kiehtoo kuitenkin ajatella sidosryhmiä avaruudellisesti ja siten enempi vastavuoroisuutta ja kommunikaatiota korostavana toimintana. Tällaista yhteistyötä mahtuu viimeiseen neljään vuoteen yllin kyllin: muita (kuvataide)järjestöjä ja -toimijoita, taiteilijaseuroja, säätiöitä, museoita, gallerioita, oppilaitoksia, ammattijärjestöjä, viranomaistahoja, kansanedustajia, ministereitä, kansainvälisiä kumppaneita. Lista on pitkä, ja sillä on myös lukematon määrä yksittäisiä kuvataiteilijoita: kentällä toimivia ammattilaisia, joiden näkemykset taiteilijuudesta, työn tekemisestä ja toimeentulosta ovat muovanneet käsitystäni siitä, mitä ala kipeimmin tarvitsee. Lämmin kiitos teille kaikille!
Olen tehnyt töitä kolmen puheenjohtajan ja lukuisten hallituksen jäsenten kanssa. Olen saanut työskennellä mahtavan henkilöstön kanssa. Olemme pieni, ketterä ja aikaansaapa tiimi. Oma tehtäväni on ollut saada tiimin jäsenet loistamaan. Ja sen te olette totisesti tehneet, seuran nykyiset ja jo muihin tehtäviin siirtyneet työntekijät. Kiitos yhteisestä matkasta! Seuraajani on hyvä jatkaa näin osaavan joukon kanssa, ja toivotankin hänelle mitä parhainta menestystä.
Kunnianhimoiset tavoitteeni tämän työn suhteen ovat täyttyneet, osin jopa ylittyneet. Minulla on vahva tunne, että on aika jatkaa uraani uusissa kuvioissa. Mieleni täyttää kiitollisuus: opitusta, tehdystä ja ihmisistä matkan varrella. Reppu on täynnä arvokkaita eväitä, kun käännän katseen kohti tulevaa ja annan uusien ajatusten virrata mieleeni – matkalla kohti uusia haasteita.
Helsingissä 5.3.2019
Kirsi Korhonen