Rajatalo kutsuu Suomessa pysyvästi asuvia kuvataiteilijoita jättämään teosehdotuksia osaksi laaja-alaista ympäristötaiteen kokonaisuutta.

Haku on avoinna 25.02.2026 – 18.03.2026. Valinnoista ilmoitetaan 31.03.2026 mennessä. Teosten toteutus ajanjakso on: 22 – 28 kesäkuuta. Jokainen taiteilija/työryhmä saa teoksesta 500 euron verottoman palkkion.

Haun teema on Murros.

Murros, se kohta, jossa materia, rakennelma, idea, ajattelumalli tai toimintatapa lakkaa toimimasta, joutuu murrokseen, murtuu ja muovautuu joksikin muuksi, uutta tilannetta, olosuhdetta, paikkaa tai aikaa vastaavaksi. Murros voi kasvaa asian sisältä tai aiheutua ulkoisista tekijöistä. Miten tutkisit tätä teemaa kuvataiteen keinoin?

Taiteilija / työryhmä voi jättää kaksi ehdotusta. Teos voi sijoittua talon, pihalle tai metsään. Tekniikka on vapaa. Mahdollinen aputyövoiman tarve on kerrottava hakemuksessa. Lähtökohtaisesti taiteilijan olisi suoriuduttava työstä itsenäisesti.

Taiteilija voi majoittua Ekokylän vierasmajoitustiloissa ja ruokailla Ekokylän yhteisruokalassa ilman eri korvausta. ( Aamupala, lounas, iltapala). Ekokylän puolesta saa käyttöön puutarhurin, puusepän, rakennusmiehen, levysepän ja metsurin työvälineitä. Käytössä on myös työtiloja mm. pienet metalli- ja puutyöpajat, betonimylly, traktori, kaivinkone sekä runsaasti erilaista kierrätysmateriaalia ja rautaromua, joiden uusiokäyttöön kannustetaan. Talolle tulee sähkö ja vesi. Materiaaliresurssi on kirjava; romumetallia, savea, kiveä, puuta. Muutamia suurempia eriä tavaraa: mm. polkupyöriä, porraskiviä, kerrostalon ikkunoita raameineen 160x160cm, puhelintolppia n.1,5m pätkinä. 

Kuvia talosta ja joistakin em. materiaaleista https://www.flickr.com/photos/149906198@N03/albums 

EHDOT JA RAJOITUKSET 

Teoksen toteutukseen on varattu max. 7 vrk. Metsää saa muokata ja tarvittaessa raivata, mutta täysikasvuisia puita ei saa kaataa. Perusoletuksena on toimiminen ympäristöä kunnioittavalla tavalla. Teosten teknisen toteutuksen tulee kestää aikaa ja sääolosuhteita. Taiteilijat sitoutuvat siihen, että Rajatalo projekti päättyy joskus ja kaikki teokset tullaan purkamaan uudisrakentamisen tieltä.

HAKEMINEN 

Lähetä hakemus: rajatalo217@gmail.com Yksi max. 5MB tiedosto (pdf tai doc.). Kirjoita viestin aiheeksi oma nimesi ja haku 2026

Hakemuksen tulee sisältää seuraavat tiedot:

-taiteilijan yhteystiedot: nimi, osoite, puhelinnumero, sähköposti -kirjallinen teossuunnitelma -luonnos teoksesta tai kuvanäytteitä aikaisemmista teoksista -teoksen ripustuksen / pystytyksen tekninen toteutus -teoksen toteutukseen arviolta kuluva aika -muut erikoistarpeet teoksen toteutusta varten

Rajatalo juryn jäsenet ovat: Sami Ala, Aino Johansson, Miina Laine, Jaakko Pennanen ja Hans-Peter Schütt.

Rajatalo toteutetaan Keuruun Ekokylän ja Keuruun kaupungin yhteistyönä. 

Lue lisää: www.rajatalo.fi tai https://www.facebook.com/rajatalo217/  

Tiedustelut: rajatalo217@gmail.com Tutustumiskäynnit ja lisätietoa materiaaleista:rajatalo217@gmail.com Lisätietoa ekokylästä: http://www.keuruunekokyla.fi/fi/esittely.html