Eduskuntavaalit ovat nurkan takana ja kuhina käy niin puolueissa, ehdokkaiden tukijoukoissa kuin lukuisissa intressiryhmissä, jotka toivovat pääsevänsä vaikuttamaan tulevaan hallitusohjelmaan. Kuvataidealan kannalta tärkeää on saattaa näyttelypalkkiomalli myös gallerioiden ulottuville, jotta kuvataideyhteisöjen rooli taiteilijoiden työllistäjänä vahvistuu, kirjoittaa blogissaan Suomen Taiteilijaseuran toiminnanjohtaja Annukka Vähäsöyrinki.
Kulttuuripolitiikka jää vuodesta ja vaaleista toiseen politiikan tekemisen marginaaliin. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen tuoreen vaalikatsauksen mukaan kulttuuri kyllä näkyy liki jokaisen puolueen vaaliohjelmissa, mutta konkreettiset lupaukset ovat harvassa ja vielä harvemmassa nimenomaisesti taiteilijoiden asemaa koskevat esitykset. Kuvataide on jäänyt altavastaajaksi suomalaisessa kulttuuripolitiikassa, erityisesti mitä tulee julkiseen rahoitukseen.
Suomen Taiteilijaseura Frame, Kuvasto ja Kansallisgalleria toteuttivat yhteisen Kuvataiteen vuoro -vaalipaneelin Kiasma-teatterissa 16.3. Tukea ja lupauksia kuvataiteen asialle haastettiin ehdokkailta Anders Adlercreutz (rkp.), Maria Guzenina (sdp), Veronika Honkasalo (vas.), Saara Hyrkkö (vihr.), Silvia Koski (ps.), Sari Sarkomaa (kok.) sekä Samuel Sylf (kesk.).
Paneelin tärkein viesti kuvataide- ja laajemminkin kulttuurialalle oli, että kulttuurista ei haluta leikata. Sen sijaan kuusi seitsemästä ehdokkaasta ilmoitti puolueensa kannattavan kulttuuribudjetin nostamista nykyisestä 0,8%sta yhteen prosenttiin valtion budjetista. Nostoon on syytä, sillä Suomessa laahataan jäljessä eurooppalaista keskitasoa, joka on 1%. Muissa Pohjoismaissa sekä Virossa on päästy 1-2,9%in lukemiin (Eurostat 2019).
Kuvataideyhteisöt taiteilijoiden työllistäjänä
Paneelin taiteilijapoliittinen kulma keskittyi taideyhteisöjen työnantajarooliin. Meillä on osaava ja korkeasti koulutettu kuvataiteilijakunta, jolta puuttuvat työnantajat. Samalla Suomessa toimii laaja, valtakunnallinen kuvataideyhteisöjen verkosto, jolta puuttuvat taloudelliset mahdollisuudet työllistää taiteilijoita. Maamme noin 80 kuvataideyhteisöä ylläpitää paikallisia taiteilijaseuroja, näyttelytiloja ja lainaamotoimintaa. Suuri osa näiden yhteisöjen palveluista on yleisöille maksuttomia ja matalan kynnyksen takana. Cuporen vaalikatsauksen mukaan useimmat puolueet peräänkuuluttavat nimenomaisesti kulttuuripalveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta.
Käsissämme on siis kummallinen kohtaanto-ongelma. Kysyntää ja tarjontaa on, toiminnan tarve ja arvo tunnustettu. Silti kuvataideala kompuroi. Yksi selvä syy tähän on kroonistunut alirahoitus, joka on pitkään estänyt kuvataidealaa kehittymästä ja kasvamasta. Visuaalisten alojen osuus valtion kulttuuribudjetista on 1%, kun esimerkiksi esittävien alojen osuus on 20%. Kuvataideyhteisöjen Taiteen edistämiskeskukselta saamat toiminta-avustukset ovat keskimäärin 30 000 euroa vuodessa. On selvää, ettei nykyisen tasoisella rahoituksella työllistetä taiteilijoita, hädin tuskin palkataan henkilöstöä perustoiminnan ja -hallinnon pyörittämiseen. Tästä kärsivät myös yleisöt.
Näyttelypalkkiomalli saatettava gallerioiden ulottuville
Näyttelypalkkiomalli konkretisoi yhteisöjen toimintaedellytysten ja kuvataiteilijoiden toimeentulon välisen suoran kytköksen. Vuodesta 2022 alkaen museot ovat voineet hakea Museoviraston jakamaa erillisrahoitusta näyttelypalkkion maksamiseksi taiteilijoille. Tuki on harkinnanvarainen ja siinä sovelletaan opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymää palkkiotaulukkoa. Alalla, jolla ei ole työehtosopimusta tai palkkasuosituksia, näyttelypalkkiomallin sekä yhtenäisen palkkiotaulukon olemassaolo ovat erittäin merkittävä kulttuuripoliittinen edistysaskel.
Suomen Taiteilijaseura on alusta alkaen esittänyt näyttelypalkkiomallin asteittaista laajentamista museoista myös pienempiin näyttelytoimijoihin. Keväällä 2023 opetus- ja kulttuuriministeriöltä saatiin rohkaisevia uutisia; malli ulotetaan jatkossa museoihin rinnastuvien pienempien toimijoiden sekä Taiteen edistämiskeskuksen toiminta-avustusta saavien yhteisöjen ulottuville. Eli taidehallit ja epäkaupalliset galleriat ovat päässeet hakukriteerien piiriin. Potti ei kuitenkaan laajennuksen myötä ole kasvanut ja tuki on tarkoitettu vain sellaisille yhteisöille, jotka eivät peri taiteilijalta näyttelyvuokraa.
On tietysti ymmärrettävää ja perusteltua vaatia, että kiusallisesta suomalaisesta näyttelyvuokrakäytännöstä, jossa taiteilija maksaa teostensa esittämisestä, on aika päästä eroon. Mutta niin absurdilta kuin se kuulostaakin, valtaosa kuvataideyhteisöistä on liian köyhiä hakemaan näyttelypalkkioavustusta. Suurin osa on riippuvaisia näyttelyvuokrista, eikä kykene niistä luopumaan tai näyttelypalkkioavustusta hakemaan, ennen kuin perustoiminnan rahoitus on terveemmällä pohjalla.
Kuvataideyhteisöillä olisi potentiaalia toimia oman alueensa vahvoina kuvataidekeskittyminä sekä kuvataiteilijoiden ja muiden kuvataiteen ammattilaisten työllistäjinä, mutta se edellyttää poliittisia tekoja. Suomen Taiteilijaseuran, Framen ja Kuvaston yhteisissä hallitusohjelmatavoitteissa tälle visiolle on laskettu hintalappu; 3M€:n lisärahoitus Taiteen edistämiskeskukselle kuvataideyhteisöjen toiminnan tukemiseen. On korkea aika, että edellytykset kuvataideyhteisöjen toiminnan kehittämiseksi ja taiteilijoiden työllistämiseksi vihdoin luodaan.
Annukka Vähäsöyrinki
Toiminnanjohtaja, Suomen Taiteilijaseura