Kuvataideakatemia

Taideyliopiston Kuvataideakatemia hakee maalaustaiteen lehtoria, erityisosaamisalueena maalauksen materiaalioppi kokoaikaiseen 12 kuukauden määräaikaiseen tehtävään 1.1.2027 - 31.12.2027.

Kuvataideakatemian opetuksessa taiteen teoriat ja käytännön taiteen tekeminen yhdistyvät tukemaan opiskelijan kehittymistä. Opetussuunnitelmissa korostuu yksilöllinen opetus. Sen ansiosta opiskelijat voivat saada pitkäjänteistä henkilökohtaista ohjausta ja työskennellä itsenäisesti.  Kuvataideakatemialla on elävä suhde kuvataiteen kenttään, sillä akatemian opettajat toimivat opetustyönsä ohessa aktiivisesti taiteilijoina ja akatemian näyttelyohjelma koostuu akatemian opetuksen ja tutkimuksen piirissä syntyvistä sisällöistä.

Opiskelussa on keskeistä opiskelijan oma taiteellinen työskentely ja sen arviointi. Kuvataideakatemian opetuksessa huomattava osuus on myös keskustelulla, jossa tarkastellaan teoksen muodon ja sisällön suhdetta, teoksen kontekstisidonnaisuutta ja yhteisöllistä merkitystä. Keskustelun kautta opiskelija oppii ymmärtämään taiteenlajien yhteyksiä, niiden perinnettä ja historiaa.

Maalauksen käytäntö nivoutuu tiiviisti taideteoreettiseen pohdintaan painopisteen ollessa omassa taiteellisessa työskentelyssä ja omien ilmaisullisten lähtökohtien vahvistamisessa.

Opetuksessa analysoidaan maalauksen kieltä, tarkastellaan maalauksen materiaalisuuden sekä maalauksen erityispiirteitä suhteessa muihin ilmaisumuotoihin. Materiaaliopin opetus perehdyttää syvällisesti maalauksen materiaaleihin: niiden käyttöön ja käytettävien materiaalien vaikutukseen niin teoksessa kuin sen ulkopuolella.

Tehtävänkuvaus

Maalaustaiteen lehtori, erityisosaamisalueena maalauksen materiaalioppi, on päävastuussa materiaaliopin opetuksesta. Materiaaliopissa perehdytetään laaja-alaisesti maalauksen perinteisiin ja nykymaalauksen kehittyviin materiaaleihin sekä tekniikoihin. Opetuksen suunnittelu tehdään yhteistyössä opetusalueen muun opetushenkilökunnan kanssa. Työnkuvaan sisältyy opiskelijoiden taiteellisen työn ja opintojen ohjauksen lisäksi yliopistoyhteisöllisiä opetustoimintaan ja sen kehittämiseen liittyviä tehtäviä.

Lehtori osallistuu opintosuoritusten arviointiin ja opiskelijavalintoihin. Lisäksi hänen edellytetään tekevän omaa taiteellista tai tutkimuksellista työtä ja seuraavan aktiivisesti nykytaiteen ja maalaustaiteen ajankohtaisia ilmiöitä ja osallistuvan yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen.

Osaamisvaatimukset ja valintakriteerit

Taideyliopistoon lehtorin tehtävään valittavalta edellytetään maisterin tutkintoa tai vastaavia taiteellisia ansioita, monipuolista opetustaitoa ja kokemusta taiteellisen toiminnan ja/tai tutkimuksen hyödyntämisestä opetuksessa sekä pedagogista kokemusta. Hakijoilta edellytetään kattavaa tietoa maalaustaiteen materiaaleista. Eduksi katsotaan tietämys nykytaiteen materiaalien ekologisesta kestävyydestä. Lisäksi hakijoilta edellytetään näyttöjä toiminnasta taiteen ja/tai tutkimuksen alalta, kokemusta kotimaisesta tai kansainvälisestä yhteistyöstä sekä yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

Hakijan ansioita arvioidaan kokonaisuutena, jolloin otetaan huomioon opetukselliset, pedagogiset ja tutkimukselliset valmiudet sekä yhteistyötaidot ja motivaatio alan kehittämiseen. Lisäksi otetaan huomioon hakijan yliopistoyhteisöllinen kokemus ja yhteiskunnalliset ansiot.

Hakijoiden opetustaitoa arvioidaan sekä käytettävissä olevan dokumentaation perusteella että jatkoon valittujen hakijoiden osalta erillisessä opetusnäytteessä ja haastattelussa. Opetusnäytteet ja haastattelut järjestetään keskiviikkona 7.10.2026 Taideyliopiston Sörnäisten kampuksen tiloissa.

Kielitaito

Taideyliopiston opetuskielet ovat suomi, ruotsi ja englanti. Maalaustaiteen opetus tapahtuu suomeksi ja englanniksi. Hakijoilta edellytetään tehtävän vaatimaa hyvää kielitaitoa. Koulusivistyksensä suomen tai ruotsin kielellä saaneilta kotimaisilta hakijoilta edellytetään myös tyydyttävää toisen kotimaisen kielen osaamista. Kielitaito arvioidaan suhteessa työtehtäviin.

Palkkaus ja työaika

Työaika on työehtosopimuksen mukainen kokonaistyöaika 1612 tuntia. Tehtävän palkkaus perustuu yliopistojen palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasokartan tasoon 6. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuva palkanosa. Kuukausipalkka on työsuhteen alkaessa noin 4.300-4.700 euroa.

Tehtävän hoitaminen edellyttää työskentelyä Suomessa työsuhteen keston ajan. Tehtävänhoito edellyttää siten lehtorin asuvan Suomessa työsuhteen keston ajan.

Hakeminen

Hae tehtävää viimeistään 30.08.2026 klo 23.59 (EEST) Taideyliopiston sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta.  Liitä hakemukseesi suomen- tai englanninkielisinä PDF-tiedostoina:

  • Vapaamuotoinen motivaatio/hakukirje (max. 2 sivua)
  • Ansioluettelo
  • Taiteellinen tai tutkimuksellinen portfolio sisältäen 3-5 tärkeintä työnäytettä
  • Opetusportfolio

Lue lisää ja hae