Olga ja Vilho Linnamon Säätiö avaa toukokuussa kamerapohjaisesti työskentelevien kuvataiteilijoiden haettavaksi apurahoja teemalla Näkymätön. Teemahaulla säätiö haluaa tukea taiteilijoiden mahdollisuuksia tarkastella näkymättömän ja näkyvän välisiä jännitteitä sekä kameralähtöisen työskentelyn välineellisiä rajoja. Haku on suunnattu valokuvaa tai liikkuvaa kuvaa käyttäville suomalaisille tai Suomessa asuville ja toimiville ammattimaisille kuvataiteilijoille. Kuvajournalismiin tai dokumenttielokuvatuotantoihin liittyvät hankkeet eivät sisälly haun piiriin.
Hakijoina voivat olla sekä yksittäiset taiteilijat että työryhmät. Olga ja Vilho Linnamon Säätiön myöntämät apurahat ovat joko henkilökohtaisia työskentelyapurahoja, hankkeisiin liittyviä kohdeapurahoja tai hankkeen toteuttamiseen liittyviä matka-apurahoja. Säätiö ei yleensä myönnä yli 13 000 euron suuruisia yksittäisiä apurahoja. Tämän kevään teemahaussa säätiö kuitenkin jakaa enintään kolme yksivuotista työskentelyapurahaa. Yksivuotinen apuraha on suuruudeltaan 26 000 euroa (2 166,66 € / kk).
Vuoden 2026 teemahaun apurahojen hakuaika on 4.–31.5.2026.