Kuvataideakatemia
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Taideyliopiston Kuvataideakatemia hakee Opetuksesta vastaavaa varadekaania määräaikaiseen, viisivuotiseen ja osa-aikaiseen (70 %) tehtävään 1.1.2027 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Tehtävät
Opetuksesta vastaavan varadekaanin tehtävänä on dekaanin tukena edistää Kuvataideakatemian perustehtävän ja strategisten tavoitteiden toteutumista. Opetuksesta vastaava varadekaani johtaa Kuvataideakatemian koulutuksen suunnittelua ja kehittämistä, jossa keskiössä on yhteistyön edistäminen akatemian sisällä ja yliopistotasolla. Hän toimii kuvataiteen koulutusohjelman johtajana ja kahden akateemisen vastuuhenkilön esihenkilönä.
Lisäksi opetuksesta vastaava varadekaani:
- vastaa akatemian koulutukseen liittyvistä strategisista hankkeista ja niiden kehittämisestä
- osallistuu kansalliseen ja kansainväliseen opetusta koskevaan yhteistyöhön
- toimii dekaanin sijaisena tämän ollessa estynyt hoitamaan tehtäväänsä
- edustaa Kuvataideakatemian koulutusta Taideyliopiston varadekaanitapaamisissa ja vastaavissa yliopistotasoisissa ryhmissä sekä tukee koulutuksesta vastaavaa vararehtoria yliopiston strategian toteuttamisessa.
Tehtävän vaatimukset
Edellytämme hakijalta:
- Kuvataideakatemian edustamien koulutusalojen monipuolista asiantuntemusta ja kiinnostusta akatemian perustutkintokoulutuksen kehittämiseen
- kuvataiteen syvällistä tuntemusta sekä näyttöjä korkeakoulutasoisesta tieteellisestä, taiteellisesta ja/tai pedagogisesta toiminnasta
- maisterin tutkintoa
- sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa sekä tyydyttävää ruotsin kielen taitoa
- erinomaisia vuorovaikutustaitoja ja ratkaisukeskeistä otetta työhön
- akateemista johtamis- ja/tai esihenkilökokemusta
Eduksi katsomme
- kansallisen ja kansainvälisen ammatillisen verkostoitumisen
Tehtävän osa-aikaisuus ja kesto
- Tehtävän osa-aikaisuusprosentti on 70 %.
- Tehtävä alkaa 1.1.2027 tai sopimuksen mukaan ja on kestoltaan viisi vuotta.
Hakeminen
Jätä vapaamuotoinen hakemuksesi sähköisen rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 30.8.2026 klo 23.59 (EEST). Liitä hakemukseesi ansioluettelo palkkatoiveineen.
Dekaanin tukena rekrytoinnissa toimii rekrytointiryhmä, joka haastattelee hakijat. Lisäksi hakijoita kuullaan Taideyliopiston yhteisölle avoimessa tilaisuudessa.