Suomen Kulttuurirahaston liikkuvuusapurahojen hakuaika on 10.–31.8.2026 klo 16 asti.
Taiteilijat ja taidearvostelijat kaikilta taiteen aloilta voivat hakea liikkuvuusapurahaa. Liikkuvuusapuraha on kuluapuraha Suomen ulkopuolella toteutettavasta kansainvälisestä toiminnasta tai residensseistä aiheutuvien liikkuvuuskulujen kattamiseen.
Kuka voi hakea apurahaa
Liikkuvuusapurahaa voivat hakea taiteilijat ja taidearvostelijat kaikilta taiteen aloilta. Yksittäisen taiteilijan lisäksi hakijana voi toimia myös työryhmä tai rekisteröitynyt yhteisö, kuten esimerkiksi yhdistys.
Millaista apurahaa voi hakea
Haettavan apurahan suuruus voi olla 3 000–10 000 euroa kuluapurahana. Apurahaa voi hakea kansainvälisiin yhteistyöhankkeisiin, residensseihin, näyttelyprojekteihin tai festivaaliosallistumisiin liittyviin kuluihin. Apurahaa voi hakea, jos oleskelu kohdemaassa kestää yhtäjaksoisesti vähintään kaksi viikkoa.
Tutustu Liikkuvuusapurahojen hakuohjeisiin Suomen Kulttuurirahaston verkkosivuilla.
Yhteyshenkilöt:
Päivi Venäläinen
Päällikkö, erityisasiantuntija
Kymenlaakso, Uusimaa, Taidetestaajat-hankkeen vastuuhenkilö
puh. 050 475 9888
sähköposti: etunimi.sukunimi@skr.fi
Ella Närhi
koordinaattori
Uusimaa, Varsinais-Suomi, residenssiohjelma
puh. 050 568 8492
sähköposti: etunimi.sukunimi@skr.fi