Visuaalisen alan yhteisöjen yhdentymistiekarttaselvityksen julkistustilaisuudessa keskusteltiin siitä, minkälainen järjestörakenne turvaa kuvataiteilijoiden aseman edistämisen tulevaisuudessa parhaiten. Selvitys nostaa esiin useita synergiaetuja, joita yhdentyminen kuvataidejärjestökentälle toisi.
Lähes sata kiinnostunutta kuuntelijaa oli kokoontunut maanantaina 16. kesäkuuta etätilaisuuteen kuulemaan visuaalisen alan järjestöjen mahdollista yhdistymistä tarkastelleen selvityksen tuloksia.
Yhdentymisselvityksen lähtökohtana on ollut selvittää, millaiset hallinnolliset rakenteet tukisivat kuvataideyhteisöjen tavoitteita ja toimintaa, kuten alan edunvalvontaa sekä taiteilijoille suunnattuja palveluita, parhaalla mahdollisella tavalla.
Tilaisuuden avasi Suomen Taiteilijaseuran toiminnanjohtaja Annukka Vähäsöyrinki. Taiteilijaseuran hankekumppaneina selvityksessä ovat toimineet AV-arkki, Frame Contemporary Art Finland sekä Kuvataiteen talo ry. Vähäsöyrinki kertoi, että selvityksessä on tarkasteltu kahta eri järjestökokonaisuutta ja niiden yhdistymisen eri vaihtoehtoja: 1) Suomen Taiteilijaseuraa ja sen jäsenliittoja sekä 2) mediataidealan kansainvälisesti toimivia yhdistyksiä.
Framen ja Kuvataiteen talo ry:n osalta ei selvitetty yhdistymistä, vaan ne olivat mukana hankkeessa tiedon välittäjinä ja alustoina alan laajemmalle yhteisöverkostolle. Ajatus on, että tiekartan sisältöjä voivat hyödyntää myös muut pienet järjestötoimijat, kuin vain kuvataidealan yhteisöt.
- Kaikkien hankkeessa tarkasteltujen järjestöjen tehtävä on kuvataiteen edistäminen ja kaikilla on samat haasteet: kroonisesti liian pienet resurssit, ennen kaikkea liian vähän henkilökuntaa. Se tekee toiminnasta vaatimatonta ja haavoittuvaa, Vähäsöyrinki summasi selvityksen lähtökohtia avauspuheenvuorossaan.
Kuvataiteen rikkaus ja moninaisuus tärkeää joka tilanteessa
Selvityshenkilö, YTT Juha Heikkala korosti puheenvuorossaan, että muutos ei ole itsetarkoitus, vaan muutoksella tavoitellaan nykyistä suurempaa hyvää. Muutoksen on palveltava taiteilijoita ja kuvataidetta. Hän korosti niin ikään, että selvitys on työkalu kuvataidejärjestöjen omalle jatkotyöstölle. Mikään järjestö ei tässä vaiheessa ole sitoutunut yhdentymiseen.
Selvityksen keskeinen johtopäätös on, että yhdistymällä kuvataidekentälle voitaisiin luoda järjestö tai järjestöjä, jotka olisivat vaikuttavampia toiminnoissaan. Ne myös kestäisivät paremmin mahdolliset tulevaisuuden haasteet. Selvityksen mukaan selviä päällekkäisyyksiä ja mahdollisia synergiaetuja on nähtävissä erityisesti edunvalvonnassa, viestinnässä ja jäsenpalveluissa.
Haastattelut olivat selvitystyön keskeinen metodi. Tiekarttaa varten on haastateltu 23 kuvataidejärjestön puheenjohtajaa tai toiminnanjohtajaa sekä viittä vertailukohtana olleen järjestön johtajaa. Monissa kuvataidejärjestöjen haastatteluissa tuli esiin, että edunvalvontaa ja vaikuttamista ei pystytä tekemään niin paljoa kuin siihen olisi tarve, ja että organisaatiot ovat pienen koon vuoksi hauraita.
- Haastatelluissa ei kysytty, mikä on puheenjohtajan tai toiminnanjohtajan kanta yhdistymiseen, mutta monet ottivat asian itse spontaanisti esille. Edunvalvonta, viestintä, jäsenpalvelut – nähdään, että näissä olisi paljon synergiaa löydettävissä. Monet haastatellut korostivat, että yhdistymistä tulisi vakavasti harkita, Heikkala kertoi.
Haastatteluissa kiinnitettiin huomiota myös siihen, että taiteenalojen rajat hälvenevät jo nyt. Uusi järjestö voisi tarjota mielekkyyttä taiteilijoille, jotka eivät koe olevansa vain yhden taiteenlajin edustajia.
Heikkala esitteli raportin etenemistä ja havaintojaan kevään aikana myös useiden taiteilijajärjestöjen omissa jäsentilaisuuksissa. Jäsentaiteilijoiden suurimpia yhdistymistä koskevia huolia oli pelko kuvataiteen moninaisuuden tai moniäänisyyden katoamisesta.
- Kuvataiteen rikkaus ja moninaisuus tulee säilyttää jokaisessa tilanteessa. Mahdollisessa yhdistymisessä puhutaan ennen kaikkea hallinnollisista toiminnoista ja niiden yhdistämisestä, Heikkala selvensi.
Heikkala korosti, että näyttely- ja galleriatoiminta on tärkeää ja olennaista, ja samalla se muodostaa erillisen kysymyksensä: vaikka järjestöt päätyisivät yhdistymiseen, on täysin mahdollista jatkaa niitä nykymallilla.
Konkreettisina vaihtoehtoina selvityksessä on tarkasteltu sekä juridista yhdistymistä että liittomallia. Heikkalan mukaan liittomalli ei toisi Suomen Taiteilijaseuralle lisäarvoa nykytilaan, mutta mediataidekenttää taas voisi palvella liittomuotoinen yhteistyö. Raportissa on kuvattu myös, miten muutos käytännössä tehtäisiin.
Heikkala muistutti myös sen olevan valinta, että ei tehdä mitään vaan jatketaan entiseen malliin.
Kommenttipuheenvuoroissa nousivat esiin tarve rohkeudelle ja keskustelun jatkamiselle
Tilaisuudessa kuultiin kolme kommenttipuheenvuoroa, jotka esittivät Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskuksen entinen toiminnanjohtaja Sanna Rekola, AV-arkin puheenjohtaja Elena Näsänen sekä Taidemaalariliiton puheenjohtaja Siiri Haarla.
Hankkeen ohjausryhmässäkin toiminut Sanna Rekola kertoi Tanssin ja Sirkuksen tiedotuskeskusten yhdistymisestä muutama vuosi sitten. Kahden tiedotuskeskuksen yhdistymisessä nähtiin mahdollisuuksia turvata ja kehittää toimintaa sekä saada leveämmät hartiat vaikuttamistyöhön poistamalla päällekkäisyyttä yhdistyshallinnosta ja viestinnästä. Lopulta kun yhdistyminen oli tapahtunut, koko kulttuurialan yllättäneet kulttuurileikkaukset veivät merkittävän osan budjetista. Yhdistymisen luoman synergian ansiosta peruspalvelut on kuitenkin pystytty säilyttämään. Ilman yhdistymistä vähintään toinen organisaatioista olisi Rekolan arvion mukaan ollut suuressa pulassa leikkausten myötä.
AV-arkin puheenjohtaja Elena Näsänen toi puheenvuorossaan esiin, että mediataidejärjestöt ovat tehneet yhteistyötä jo kymmenen vuoden ajan, ja päällekkäisyyksiä on vältetty. Liittomalli vaatisi erillistä rahoitusta, joten olisiko se juuri nyt realismia? Näsänen muistutti puheenvuorossaan myös, että mediataide ei ole muusta visuaalisen taiteen kentästä erillinen ilmiö. Näsänen kertoi, että taiteilijuus edellyttää riskinottokykyä, ajatella toisin ja kykyä unelmoida. Voisimmeko lähestyä uutta taiteilijajärjestöä yhtä pelottomasti kuin taiteen tekemistä, Näsänen kysyi. Hän kertoi uskovansa taiteilijakunnan olevan valmis muutokseen.
- Me taiteilijat tarvitsemme vahvan järjestön, jotta äänemme kuuluu, Näsänen sanoi.
Taidemaalariliiton puheenjohtaja Siiri Haarla toi kommentissaan esiin näkökulmia taiteilijaliiton hallituksen puheenjohtajana. Haarlan mukaan nyt liittojen hallitusten on tärkeää muodostaa kanta selvitykseen, eikä kannata jäädä odottelemaan liikaa. Yhdentymiskeskustelulla on nyt hyvä momentum. Samoin on tärkeää luoda foorumeita keskusteluille ja mielipiteenilmaisulle. Liittojen jäsenkokoukset päättävät lopulta kaikista taiteilijoille tärkeistä asioista. Haarlan mukaan yhdistyminen toisi joitakin selkeitä hyötyjä – vahvemman äänen taiteilijoiden taloudellisen aseman parantamiseen sekä taiteen ja taiteilijoiden arvostuksen parantamiseen. Suurempi organisaatio voisi ylipäätään nostaa kuvataiteen näkyvyyttä Suomessa.
Rahoitus ja vapaaehtoistoiminnan mielekkyys nousivat keskusteluun
Yleisökeskustelussa huolta herätti se, tulisiko mahdollinen uusi yhdistysrakenne saamaan nykyistä pienempiä vai suurempia avustuksia. Annukka Vähäsöyrinki vastasi tähän, että opetus- ja kulttuuriministeriö ei ole etukäteen voinut luvata rahoituksen tasoa, mutta ministeriön tahtotila on ollut jo vuosia se, että se rahoittaa mieluummin isoja yksiköitä kuin pieniä. Ministeriö ei ole ohjannut selvityksen tekemistä, vaikka onkin rahoittanut sitä – tahtotila selvityksen tekemiseen on tullut mukana olevilta järjestöiltä itseltään.
- Olemme Taiteilijaseuran ja sen jäsenliittojen kesken jo pitkään tunnistaneet tavoitteidemme yhteneväisyyden ja toimintojemme päällekkäisyyden. Tämän selvityshankkeen käynnistämisen taustalla oli halu tarkastella, kuinka voisimme edistää nykyistä paremmin tehtäväämme kuvataiteen ja kuvataiteilijoiden puolesta, Vähäsöyrinki toteaa.
Taiteilijaliiton hallituksen jäsen toi esiin, että luottamushenkilöt tulevat mukaan taiteilijajärjestöjen toimintaan usein sillä oletuksella ja motivaatiolla, että niissä pääsee edistämään taiteilijapolitiikkaa. Todellisuudessa iso osa hallitustyöskentelystä liittyykin usein järjestöhallinnon hoitamiseen. Yhdistyminen vähentäisi hallintoa, ja ehkä vapaaehtoistoimintaakin voisi järjestää taiteilijoiden kannalta motivoivammin. Esimerkiksi Ornamossa on käytössä matalan kynnyksen toimintaryhmiä, jotka ovat rakentuneet ammatinharjoittamiseen liittyvien kysymysten ympärille. Jäsenistön osallistamiseen ei tarvita raskaita rakenteita, toiminnan sisältö kiinnostaa usein enemmän.
Keskustelussa nousi esiin myös, että moni kuvataiteilija on nykyisinkin jäsen useammassa liitossa ja maksaa tuplajäsenmaksua.
Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtaja Teemu Mäki summasi loppuun omia ajatuksiaan. Mäki kertoi kannattavansa yhdistymistä. Hänen mukaansa kuvataiteen alan rahoituksessa ja toimintamahdollisuuksissa kaivattaisiin vielä isompaa rakenteellista muutosta kuin mitä toistaiseksi on nähty. Yhdistyminen voisi tuoda kuvataidealan edunvalvontaan uuden vaihteen.
Mitä seuraavaksi?
Keskustelun lopuksi Annukka Vähäsöyrinki kertoi, että Suomen Taiteilijaseuran hallitus sekä jäsenliittojen toiminnanjohtajat jatkavat lähiaikoina konkreettista keskustelua selvityksen tuloksista sekä järjestöjen kannanmuodostuksesta. Samalla päätetään, millä tavalla taiteilijoita tullaan kuulemaan.
AV-arkin toiminnanjohtaja Hanna Maria Anttila kertoi, että mediataidejärjestöt ovat jo aktiivisesti tavanneet ja keskustelleet teemasta.
Selvitys on nyt siis laadittu, ja keskustelu jatkuu. Julkistustilaisuuden ensimmäiset reaktiot olivat uteliaita ja selvityksen mahdollisuuksia korostavia. Seuraavaksi on eri toimijoiden aika muodostaa käsityksiä siitä, minkälainen yhdistysrakenne palvelisi parhaiten tämän päivän ja huomisen kuvataiteilijoita.
Teksti: Hanna Hannus